Matti, Matias

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Äiti puhui ensi kertaa Petter Northugin rattijuopumuksesta: ”Onneksi kukaan ei kuollut”

MAASTOHIIHTO
Petter Northugin äiti May Iren Northug kommentoi poikansa rattikäryä.
May Iren Northug kommentoi ruotsalaislehti Aftonbladetin haastattelussa poikansa Petter Northugin rattijuopumusta. Humalassa autoa ajanut Northug romutti autonsa pahoin viime kesän onnettomuudessa. Hänet tuomittiin myöhemmin ehdolliseen vankeuteen sekä menettämään ajo-oikeutensa.

May Northug kertoo olleensa kyseisenä sunnuntaiaamuna työssään sairaanhoitajana.

- Se oli todella rankkaa, kun se tapahtui. Tuntui kuin maailma olisi romahtanut. Olin töissä, kun kuulin siitä. Ajattelin vain, että tekisin päivän työni, ennen kuin onnettomuus tulee median tietoon. Tiesin jo aikaisessa vaiheessa, että se oli Petter, joka sitä autoa ajoi. Se oli minulle kova pala. Olin kuin kuplassa ja tiesin, että minun oli vain tehtävä työni, May Northug kertaa surullista päivää.

May Northug kertoo pohtineensa sitä, miksi näin pääsi tapahtumaan.

- En ollut hänelle vihainen. Aloin miettiä minkälaista elämää hän elää, että hän uhraa kaiken hiihdolle. Hän on joutunut luopumaan paljosta. Yritin ymmärtää häntä paremmin, mitä hän on joutunut käymään läpi, kun media seuraa häntä jatkuvasti joka paikkaan. Ehkä hän unelmoi siitä, että saisi joskus kävellä kadulla rauhassa, eikä joku ottaisi koko ajan kuvia hänestä. Ehkä se oli pakoa todellisuudesta? Northug pohtii.

Äiti-Northug on myöntää poikansa tehneen virheen.

- Kyllä hän teki. Kaikki voivat tehdä virheitä, mutta hän saa kokea seuraukset kaksinverroin, koska kaikki hänen tekemisensä kerrotaan mediassa. Monet ajavat humalassa, mutta eivät koskaan päädy otsikoihin. Se tuntuu hieman epäoikeudenmukaiselta.

May Northug tietää poikansa olevan monelle nuorelle esikuva. Hän on myös helpottunut siitä, ettei onnettomuudessa kuollut kukaan.

- Kyllä, se pitää paikkaansa. Hän tietää olevansa julkkis, mutta hän on useasti pahoitellut tapahtunutta eikä pysty tekemään enempää. Onni onnettomuudessa oli se, ettei kukaan kuollut. Sitä olen miettinyt useasti.

Lue koko Aftonbladetin haastattelu kokonaan tästä (ruotsiksi).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    5. 5

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    6. 6

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    7. 7

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

    10. 10

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    5. 5

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    6. Näytä lisää