Jutta

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Jauhojärvi löi muille luun kurkkuun: ”Mie hiihin kansainvälistä vauhtia!”

HIIHTO
Sami Jauhojärvi iskee kuuluisaa tappavaa tasatyöntöön Ounasvaaran hiihtostadionin loppusuoralla.
Olympiavoittaja ylittää maalilinjan, levittää kätensä ja tuijottaa yleisöön ja TV-kameroihin. Mestari on kunnossa!

Ounasvaaran hiihdon Suomen Cupin osakilpailussa Sami Jauhojärvi näytti olevansa hirmutikissä ja tämän hetken paras suomalainen mieshiihtäjä. Perinteisellä hiihtotavalla kisattu miesten 16,6 kilometrin matka näytti pitkään menevän lauantain kisan tapaan Iivo Niskaselle, mutta ”Mustin” isku viimeisellä viidellä kilometrillä oli murhaava. Niskanen joutui taipumaan yhdeksän sekunnin johdosta peräti 18,8 sekunnin tappioon maalissa. Kolmanneksi ylsi Ville Nousiainen.

– Luulin jo että peli on pelattu. Onneksi sain sen Iivon lankomiehen pudotettua kelkasta, ”pölökäsin” jo, että vedän sen vielä voittoon. Viimeiselle vitoselle pystyin sitten kiristämään, Jauhojärvi veisteli.

Kerttu Niskasen poikaystävä Juho Mikkonen roikkui pitkään Jauhojärven peesissä ja ylsi lopulta kuudenneksi.

– Kyllä mie hiihin kansainvälistä vauhtia. Olen ollut paljon huonommilla hiihdoilla maailmancupissa kymppisakissa, ”Musti” latasi itsevarmasti.

Rukalla perjantaina alkavaan maailmancupiin olympiavoittaja lähtee luottavaisena.

– Paketti on kasassa. Itseluottamukseni on korkealla ja sai nyt vain vahvistusta.

Niskanen simahti loppumatkasta.

– Vaikka johdin pitkään, tiesin, että homma kääntyy. Näin stadionin tasatyöntöosuuksilla, etten pysty vastaamaan ”Mustin” vauhtiin, Niskanen myönsi.

– Meno oli työlästä puolen matkan jälkeen, ja minulla oli haastetta jaksaa tasaisilla pätkillä. Suksien luisto ei ollut paras mahdollinen.

Niskanen ei silti ollut lainkaan huolissaan.

– ”Mustin” vauhti oli hurjaa, mutta tein kuitenkin eroa muihin, joten enköhän pärjää Rukalla, kunhan palaudun ja herkistelen.

Rukalla hiihdetään kolmen osakilpailun minitour, joka koostuu perjantain sprintistä, lauantain kympin vapaasta ja sunnuntain 15 kilometrin perinteisestä.

– Vahvin matkani on vasta sunnuntaina, ja se hiihdetään takaa-ajona. Suurin kysymys on kuinka hyvistä asemista päätösmatkalle pääsen eli lauantain vapaa pitäisi mennä hyvin. Sitten kyllä pärjään. Perjantain sprintissä ei vielä eroja tehdä, olympiavoittaja arvioi.


Naisten 10 kilometrin perinteisen kisan kärkikolmikko oli täsmälleen sama kuin lauantaina: Krista Pärmäkoski, Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen. Pärmäkoski jätti Niskasta reilut 16 sekuntia.

– Tämä ei ollut kansainvälistä vauhtia, tällä tuskin yltää Rukalla kymppisakkiin, Pärmäkoski arvioi.

Hän valitteli muun mitalikolmikon tapaan kovan harjoittelun ja kisaamisen tuomaa väsymystä.

– Sellaista puurtamista, eikä puurtamalla pärjää maailman huipuille, uskon kuitenkin, että palaudun Rukalle, Niskanen totesi.

– Tosi vaikea on arvioida mikä vauhti riittää korkealle maailmancupissa. Avauskisa on niin arvaamaton ja moni voi yllättää. Muiden maiden tyttöjen tasoa on hankala arvioida, Niskanen jatkoi.

Maastohiihdon valmennuspäällikkö Eero Hietanen oli toista mieltä ykkösnaistensa kanssa.

– Kyllä Kristan vauhti on nyt maailman huippujen tasolla, ja näillä esityksillä hän pärjää maailmancupissakin, eikä ”Kepa” ole paljoa perässä. Jauhojärvi on aivan erinomaisessa kunnossa, joka lupaa hyvää koko kautta ajatellen. Samoin Iivo Niskanen on totutun kova jo nyt alkukaudesta.


A-maajoukkuemiehistä Martti Jylhä jäi kahdeksanneksi.

– Hartiat on ihan jumissa ja meno oli löysää eiliseen verrattuna. Suksi oli liukas, mutta lipsui. Paljon pitää ensi viikonvaihteeksi parantaa, pettynyt Jylhä sanaili.

Odottava äiti Aino-Kaisa Saarinen hiihti paraatimatkallaan kuudenneksi.

Suomen Cupin kokonaistilanteessa miehissä Iivo Niskanen johtaa, Jauhojärvi on toisena ja sunnuntain nelonen Anssi Pentsinen on neljäntenä. Naisissa Kerttu Niskanen johtaa, Pärmäkoski on toisena ja Kyllönen kolmantena. Kokonaiscupin voittaja pokkaa molemmissa sarjoissa 5 000 euron palkintoshekin.

Suomen cupin 2/6 viikonloppu:

Naiset, 10 km (p): 1) Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat 25.58,2, 2) Kerttu Niskanen Vieremän Koitto jäljessä 16,3 sekuntia, 3) Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura –30,1, 4) Laura Mononen Hämeenlinnan Hiihtoseura –51,4, 5) Riitta-Liisa Roponen Oulun Hiihtoseura –1.05,1, 6) Aino-Kaisa Saarinen Lempäälän Kisa –1.34,4, 7) Katri Lylynperä Vuokatti Ski Team Kainuu –1.45,1, 8) Andrea Julin IF Minken –1.45,7, 9) Heli Heiskanen Oulun Hiihtoseura –2.18,9, 10) Susanna Saapunki Vuokatti Ski Team Kainuu –2.21,1.

Miehet, 16,5 km (p): 1) Sami Jauhojärvi Vuokatti Ski Team Kainuu 38.56,2, 2) Iiivo Niskanen Vuokatti Ski Team Kainuu –18,8, 3) Ville Nousiainen Kouvolan Hiihtoseura –38,7, 4) Anssi Pentsinen Vantaan Hiihtoseura –44,5, 5) Matias Strandvall IF Minken –57,4, 6) Juho Mikkonen Kuhmo-Ski –58,4, 7) Lauri Vuorinen Kouvolan Hiihtoseura –1.18,6, 8) Martti Jylhä Vuokatti Ski Team Kainuu –1.50,7, 9) Lauri Gummerus Nivalan Urheilijat –2.04,0, 10) Kari Varis Kouvolan Hiihtoseura –2.09,6.

Cupin pistekärki 3/9 kilpailun jälkeen:

Naiset: 1) Niskanen 210, 2) Pärmäkoski 200, 3) Kyllönen 180, 4) Lylynperä 131, 5) Mononen 131, 6) Saarinen 102, 7) Mona-Liisa Nousiainen Kouvolan HS 100, 8) Roponen 95.

Miehet: 1) Niskanen 212, 2) Jauhojärvi 186, 3) Pentsinen 180, 4) Nousiainen 155, 5) Mikkonen 152, 6) Strandvall 121, 7) Toni Ketelä IF Minken 115, 8) Ristomatti Hakola Jämin J 89.

Cup jatkuu Vantaalla 16.–17. tammikuuta 2016.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. 6

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    7. 7

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    8. 8

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    9. 9

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    10. 10

      NBC: USA:n ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää