Jutta

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Menettääkö Viron tähtihiihtäjä kaksi olympiakultaa?

MAASTOHIIHTO
Kristina Šmigunin olympiavoittojen kohtalon ratkaisee CAS.
Kristina Šmigun-Vähi, 38, voitti Torinon olympiakisoissa 10 kilometrin perinteisen kisan ja yhdistelmäkisan, jota silloin kutsuttiin takaa-ajoksi.

Norjan TV2:n mukaan Šmigun jäi kiinni Torinon 2006 kisojen dopingtestissä. Tätä asiaa käsitellään parhaillaan Sveitsin Lausannessa toimivassa urheilun kansainvälisessä välitystuomioistuimessa CAS:ssa.

Suomessa tapauksesta kertoi ensimmäisenä Hufvudstadsbladet.

Lakimiehet ovat käsitelleet käryä hiljaisesti jo pitkään, mutta ratkaisua ei ole syntynyt.

CAS ei myönnä, että sen käsittelyssä olisi Šmigunia koskeva juttu.

Norjan TV2:n haastattelema Kansainvälisen olympiakomitean norjalaisjäsen Gerhard Heiberg on hyvin vähäsanainen. Sen hän kertoo, että tapaukseen odotetaan ratkaisua lähikuukausina.

– Asian kanssa on pidettävä matalaa profiilia, kun mukana on runsaasti juristeja, Heiberg sanoo.

Norjalaisia Šmigunin mahdollinen käry kiinnostaa jo siksikin, että jos häneltä viedään kultamitalit, kympin kärkikolmikko olisi Marit Björgen, Hilde Gjermundshaug ja Kristin Størmer Steira.

Kympillä paras suomalainen alkuperäisissä tuloksissa oli Aino-Kaisa Saarinen, joka oli seitsemäs, Virpi Kuitunen oli yhdeksäs.

7,5 + 7,5 kilometrin yhdistelmäkisan eli silloisen takaa-ajon mitalikolmikko olisi Katerina Neumannova (Tshekki), Jevgenia Medvedjeva (Venäjä) ja Steira.

Suomalaisista Elina Hietamäki oli 33:s ja Kirsi Välimaa 34:s.

Šmigun antoi positiivisen dopingnäytteen jo joulukuussa 2001 Italian Brussonissa käydyssä maailmancupin kisassa. A-näytteestä löytyi 19-norandrosteronia, joka on anabolinen steroidi.

Häntä näytti jo uhkaavan kaksivuotinen kilpailukielto, mutta B-näytteen analyysin tulos oli hämmästyttävä. Kielletyn aineen määrä oli vähentynyt A-näytteen 6,4 nanogrammasta millilitrassa 4,2:een, kun sallittu määrä oli 5 nanogrammaa.

Mm. Suomen antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä hämmästeli tuolloin, kuinka samasta virtsanäytteestä on saatu kaksi eri mittaustulosta. Hänestä tulos oli ennenkuulumaton.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    6. Näytä lisää