Jutta

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Jari Isometsältä tylyä tekstiä Tour de Skin järjestäjille: ”Harvinaisen huono veto tähän paikkaan”

Maastohiihto
15 kilometrin yhteislähtökisa Sveitsin Lenzerheidessa ei ollut Jari Isometsän mieleen.
Voittoon hiihtänyt Norjan Therese Johaug repäisi ratkaisevan eron jo kilpailun ensimmäisellä kolmanneksella. Toiseksi sijoittunut maannainen Ingvild Flugstad Östberg jäi Johaugille lopulta 37,9 sekuntia.

Heidi Weng täydensi norjalaisten kolmoisvoiton. Eroa voittajaan kertyi jo peräti 1.16,2.

Suomalaisten joukkuepanos oli erittäin vahva, sillä kärkikymmenikköön mahtui peräti neljä sinivalkoista hiihtäjää. Anne Kyllönen oli parhaana neljäs (voittajasta 1.32,7) ennen Kerttu Niskasta ja Laura Monosta, joiden väliin kiilasi Ruotsin Charlotte Kalla. Krista Pärmäkoski oli kymmenes, 2.30,7 Johaugista.

Ilta-Sanomien hiihtoasiantuntijan Jari Isometsän mukaan suomalaiset hiihtivät omalle tasolleen. Kritiikkiä sen sijaan saivat Johaugin taktinen osaaminen ja järjestäjien kisasuunnittelu.

Jari Isometsä, Therese Johaugin voitto ei tullut varmasti kenellekään yllätyksenä. Silti häneltä on nähty kauden aikana vielä ylivoimaisempia hiihtoja. Miten arvioisit hänen suoritustaan?

– Hän aloitti aivan liian lujaa. Järkevämmällä vauhdinjaolla hän tekisi suurempia eroja, mutta nyt hän on niin voimiensa tunnossa, että järki meinaa välillä kadota. Viiden kilometrin kohdalla ero oli kuitenkin käytännössä sama kuin maalissa, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella. Toki loppumatkasta eroa tuli lisää muihin paitsi Östbergiin. Johaug on niin paljon parempi kuin muut, että hän voi tehdä vähän virheitäkin.


Johaugin takana Östberg ja Weng taivalsivat yhtä matkaa ensimmäisen puolikkaan, mutta maalissa eroa oli Östbergin hyväksi lähes 40 sekuntia. Yllättikö Östbergin ylivoima?

– Hänen suorituksensa oli ihan mieletön. Vielä viime vuonna häntä pidettiin sprinttihiihtäjänä, vaikka muutamia väläytyksiä nähtiin normaalimatkoillakin. Yleishiihtäjänä hän on todella kova, minkä ansiosta Johaug saa tällä Tourilla jonkinlaisen vastuksen. Viimeisen osuuden loppunousussa Johaugille ei kukaan voi kuitenkaan mitään.

Kyllönen ja Niskanen jäivät lopulta vain reilun 15 sekunnin päähän palkintopallista. Oliko ero mielestäsi suomalaisten hyvyyttä vai Wengin huonoutta?

– Suomalaiset hiihtivät koko ajan sen mitä rahkeissa oli varaa. Weng roikkui Östbergin mukana pikkaisen liian pitkään ja maksoi siitä kovaa hintaa. On kuitenkin muistettava, että ero voittajaan oli yli puolitoista minuuttia, kakkossijaankin vielä minuutti. Se on hirvittävän paljon. Naisissa kärki on tällä hetkellä todella suppea. Esimerkkinä käy se, että 15 kilometrin kisassa kympin sakkiin hiihdetään häviämällä keulaan kaksi ja puoli minuuttia. Pelin kuva on Norja vastaan Suomi ja Ruotsi plus joitakin muita yksittäisten maiden hiihtäjiä.

Voittivatko suomalaiset tänään välinepuolella?

– Radalla oli televisiokuvan perusteella lyhyitä mutta jyrkkäpiirteisiä nousuja. Suksen piti kyllä pelata. Suomen neljä hiihtäjää kymmenen sakissa oli osoitus siitä, että huoltotiimi onnistui täydellisesti.

Kyllönen ja Niskanen hiihtivät koko kisan käytännössä Kallan kanssa. Katsojat saattoivat ihmetellä, kun Kalla putosi muutaman kerran suomalaisten kyydistä. Oliko tämä puhdasta taktiikkaa?

– Kallalla on voinut olla vähän liukkaampi suksi. Hän on voinut tuntea, että raskaammilla osuuksilla suomalaisten kannattaa antaa suosiolla mennä ja helpommilla pätkillä kiristää vauhtia. Yhteislähdöissä kisa muovautuu alkukierroksilla, jolloin hiihtäjät pystyvät vertaamaan omaa sukseaan suhteessa muihin.


Kuka suomalaisista onnistui mielestäsi parhaiten?

– Omaan lähtötasoon nähden Mononen hiihti parhaiten, hän oli tosi hyvä. Kyllönen hiihti myös hyvin, Niskanen taas jotakuinkin omalle tasolleen. Pärmäkoskella meni ehkä vähän alakanttiin, mutta hänen kohdallaan Touria edeltänyt sairastelu vaikutti asiaan. Sen takia hän pääsi Suomesta korkeaan ilmanalaan vain päivää ennen kisojen alkua, joten tämänpäiväisestä kilpailusta oli odotettavissa vaikea.

Kymmenenneksi hiihtänyt Pärmäkoski jäi Johaugista lopulta kaksi ja puoli minuuttia. Muistatko, että vastaavalla erolla olisi yhteislähdössä yltänyt kärkikymmenikköön?

– Ei tällaista tule ihan heti mieleen. Jos miehissä 15:llä häviää keulaan saman verran, olet sadas. Ei se kerro välttämättä muiden naisten huonoudesta. Johaug on vain niin hyvä.

Naisten hiihdossa on ollut lukuisia valovoimaisia tähtiä. Mihin sijoittaisit Johaugin?

– Johaugin ylivoima perustuu Björgenin (Marit) poissaoloon. Ensi vuonna Tourilla on kaksi norjalaista, jotka ovat tuon verran erossa muista. Mielestäni Johaug ei ole yhtään parempi hiihtäjä kuin Björgen. Kun heidät laitetaan huippukuntoisina yhtä aikaa viivalle, he tulevat myös yhtä aikaa maaliin. Jompikumpi vain hoitelee loppukirin, ja yleensä se on ollut Björgen.


Wengin sippaamisen ansiosta kokonaiskilpailussa viidentenä oleva Kyllönen on jäänyt hänestä noin puoli minuuttia. Onko kolmossijasta haaveileminen vielä realistista?

– Jos kaikki menee normaalisti eikä tule mitään karmeita voitelukelejä, niin ei ole. On muistettava, että Weng ottaa enemmän pisteitä sprinteissä kuin suomalaiset. Sinällään tämänpäiväinen kisa oli Tourin järjestäjiltä harvinaisen huono veto tähän paikkaan. Nyt tavallaan toinen kisa ratkaisi jo pelin, koska erot kasvoivat niin isoiksi. Kokonaiskilpailussa kymmenentenä oleva Pärmäkoski on Johaugia jäljessä ihan älyttömästi, yli kolme minuuttia! Naisilla näin kova kilpailu pilasi Tourin jännityksen. Alkuun olisi pitänyt hiihtää vähän lyhyempiä matkoja.

Kisassa oli useita ”välikirejä”, joissa jaettiin kokonaiskilpailussa huomioitavia hyvityssekunteja. Sopiiko tämä systeemi mielestäsi maastohiihtoon?

– Kyllä se sopisi, mikäli porukka pysyisi kasassa. Miehissä ei ole samaa ongelmaa, sillä heillä on hirveä lössi äijiä tappelemassa bonussekunneista. Nyt ei nähty kirin kiriä, vaan bonukset olivat Johaugille ilmaista kauraa ja omiaan kasvattamaan eroja entistä enemmän. Tosin lähtöviivalla peli oli kaikille tiedossa, sinällään ihan reilu peli.

Tour de Skin 15 km (p) yhteislähtökisa, Lenzerheide:

1) Therese Johaug Norja 41.26,4
2) Ingvild Flugstad Östberg Norja 37,9 sekuntia jäljessä
3) Heidi Weng Norja +1.16,2
4) Anne Kyllönen Suomi +1.32,7
5) Kerttu Niskanen Suomi +1.32,9
6) Charlotte Kalla Ruotsi +1.33,6
7) Laura Mononen Suomi +2.19,3
8) Teresa Stadlober Itävalta +2.21,6
9) Ragnhild Haga Norja +2.23,9
10) Krista Pärmäkoski Suomi +2.30,7
...
50) Susanna Saapunki Suomi +5.41,4

Tour de Skin kokonaistilanne 2/8 kilpailun jälkeen: 1) Johaug 43.38,3, 2) Östberg +4,5, 3) Weng +1.45,2, 4) Kalla +2.12,0, 5) Kyllönen +2.17,8, 6) Niskanen +2.21,5...10) Pärmäkoski +3.08,7...13) Mononen +3.18,8...53) Saapunki +6.46,2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    6. 6

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    7. 7

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    8. 8

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää