Tatu, Daniel, Taneli

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Juha Lallukka tyrmää paluupuheet: ”En ole kertaakaan miettinyt”

maastohiihto
Kilpailukiellosta vapautunut Juha Lallukka kertoo, etteivät ensi talvena järjestettävät Lahden MM-kisat ole käyneet mielessäkään.
Juha Lallukka palasi lauantaina kisaladuille ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014 Vaajakosken SM-hiihtojen. Välissä hän kärsi jäljellä olleen neljän kuukauden kilpailukiellon vuoden 2011 kasvuhormonikärystään.

Lallukka hiihti lauantaina Imatran SM-hiihdoissa 15 kilometrin väliaikalähdössä 15:nneksi nopeinta vauhtia. Eroa voittaja Matti Heikkiseen kertyi minuutti ja 28,1 sekuntia. Pronssimies Lari Lehtosesta hän jäi 58,7 sekuntia.

– Lähtökohdat eivät ole läheskään samanlaiset kuin ennen. Harrastuspohjalla hiihtelen, olen kuntourheilija. Kun kisat olivat näin lähellä Kouvolaa, niin päätin osallistua, Lallukka kertoi Ilta-Sanomille lauantain kilpailun jälkeen.

Täysin nollaharjoittelulla Lallukka ei SM-laduille tullut. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Lallukalla oli allaan peräti 7000 kilometriä rullasuksihiihtoa.

– Kaikenlaisia puhutaan, en edes laske kilometrejä, Lallukka kommentoi.

Heittääkö lukema pahasti?

– Kaukana tai ei, mutta iso ero on siinä, harjoitteleeko kisoja varten vai omaksi ilokseen.

– Kun kilpailut eivät ole mielessä, niin ei tässä lennetä lumen perässä. Kotona on ollut pitkiä pätkiä, jolloin ei pääse treenaamaan. Ja totta kai se näkyy suorituskyvyssäkin, Lallukka sanoo.

Kysymykseen, tähtääkö Lallukka vuoden kuluttua Lahdessa järjestettäviin MM-kisoihin, vastaus on suora.

– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin vuosien saatossa en ole kertaakaan miettinyt mitään MM-kisoja tai maajoukkuetta. Välillä olen lukenut lehdistä ihmeellisiä kirjoituksia, mutta totuus on se, että en ole varsinaisesti palannut hiihtoon eikä minulla ole minkäänlaisia suunnitelmia hiihdon suhteen, Lallukka painottaa

– Harjoittelen sen takia, että se antaa itselleni hyvän fiiliksen, hyvän mielen. Kun pitää itsensä kunnossa, elämä näyttää paljon paremmalta. Sunnuntaina hiihdän viestissä, mutta sen pidemmälle ei ole mitään suunnitelmia.

Kisapuvun vaihduttua siviilitamineisiin Lallukka ilmiantaa itsensä suureksi amerikkalaisen jalkapallon ystäväksi. Siitä osoituksensa on Green Bay Packersin keltavihreä päähine.

– NFL on parasta tv-viihdettä. Jenkkifutis on Suomessa aliarvostetuin laji, Lallukka toteaa.

Vaikka Packers putosikin NFC-konferenssin semifinaaleissa, Lallukka myöntää, että reilun viikon kuluttua pelattavassa Carolina Panthersin ja Denver Broncosin välisessä Super Bowlissa yksi on hänen papereissaan muiden edellä.

– Toivotaan, että vanha Peyton Manning hoitaa mestaruuden Broncosille, Lallukka sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    5. 5

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    6. 6

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    7. 7

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    8. 8

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    9. 9

      Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

    2. 2

      Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

    3. 3

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    4. 4

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    5. 5

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    6. Näytä lisää