Sampsa

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Norjalaisnaisten ylivoima hirvitti Falunissa – Isometsä kommentoi menestysmahdollisuuksia Lahden MM-kisoissa

Maastohiihto
Norjan naiset putsasivat yhtä pronssipaikkaa lukuun ottamatta koko palkintopöydän Ruotsin minikiertueella.
Kaksois-, kolmois- ja neloisvoitto. Se oli Norjan naisten saldo maastohiihdon mini-tourilta Tukholmasta ja Falunista. Ainoana kiilaa norjalaisrintamaan pystyi lyömään Ruotsin Stina Nilsson, joka hiihti kolmanneksi Tukholman sprintissä torstaina.

Sunnuntaina Falunissa norjalaiset ottivat Therese Johaugin johdolla kolmoisvoiton 10 kilometrin vapaan yhteislähtökilpailussa. Johaug aloitti jälleen raivoisalla tahdilla, ja joukko oli riekaleina hiihtäjien päästyä ensimmäistä kertaa kuuluisan Murhamäen huipulle.

Suomalaisista paras oli 12:nneksi hiihtänyt Riitta-Liisa Roponen, joka jäi voittajasta 41,9 sekuntia. Anne Kyllönen (13:s) ja Krista Pärmäkoski (16:s) mahtuivat vielä minuutin sisään, mutta Laura Mononen (28:s) ja Kerttu Niskanen (31:s) romahtivat lähes puolentoista minuutin päähän.

Ilta-Sanomien hiihtoasiantuntijan Jari Isometsän mukaan erot kasvoivat odotettua suuremmiksi.

– Falunin maasto on sen kaltainen, että radalla on kaksi nousua ja loppu aika helppoa. Kun tarkastellaan väliaikoja, erot tehtiin nousuissa. Vaikka perässä tullut porukka pääsee alamäet kovempaa kuin yksin hiihtänyt Johaug, muut jäivät kärkikolmikosta yllättävän paljon, Isometsä sanoo.

Hapenottokyky on Isometsän mukaan Johaugin tärkein ase, johon tällä hetkellä pystyy vastaamaan vain yksi hiihtäjä.

– Johaug pystyy hiihtämään nousuja selkeästi kovempaa, ja maitohapot pysyvät silti kurissa. Se, että Weng pysyi noinkin hyvin mukana, kertoo siitä, että hänelläkin on nämä kyvyt ja ominaisuudet.

Rajuun alkuvauhtiin mukaan lähteneet hiihtäjät putosivat yksi toisensa jälkeen kärjen vauhdista. Isometsä hehkuttaa neljänneksi sijoittuneen USA:n Jessica Digginsin suoritusta.

– Hän jäi yksin, mutta kesti silti neljänneksi. Uskalsi hiihtää rohkeasti, ei onnistunut suunnitelmassaan muttei kuitenkaan romahtanut. Diggins osasi hienosti mukautua kilpailun kulkuun. Palkintopallille yltänyt Astrid Jacobsen oli toinen venyjä, jolle suon ilolla menestyksen hänen kokemiensa vaikeuksien jälkeen, Isometsä sanoo.

Maasto vaati veronsa

Isometsä ei ollut huolissaan, vaikka yksikään suomalaisnainen ei mahtunut sunnuntaina kymmenen parhaan joukkoon. Hänen mukaansa ero selittyy rataprofiililla.

– Falunissa on enemmän korkeuseroja, ja naisemme häviävät norjalaisille nimenomaan kovissa nousuissa – niin tänään, koko kauden ajan kuin viime vuosinakin.

Ensi viikonloppuna maailmancupsirkus jatkuu Lahden Salpausselällä, jossa järjestetään ensi talven MM-esikisat.

Vaikka suomalaiset jäävät norjalaisista hapenottokyvyssä, Isometsän mukaan Lahden maastot tasoittavat eroja.

– Kun puhutaan kestävyysurheilusta ja hiihdosta, hapenottokyvyllä on aina roolinsa. Lahdessa korkeuserot eivät ole kuitenkaan Falunin luokkaa, ja kuten viime vuodet ovat osoittaneet, kilpailu on selvästi tasaisempaa kuin raskaissa maastoissa.

Pelisilmää suunnittelussa

Isometsä korostaa, että vaikka ensi talvena MM-kisat hiihdetään tutuissa maastoissa ja kannustavan kotiyleisön edessä, ratkaisevassa roolissa on kisaurakan suunnittelu.

– Jokaisen suomalaisen olisi syytä miettiä, mikä on se oma matka. Se matka, jolla haluan pärjätä. On muistettava, että Johaugin ja Wengin lisäksi palkintotaisteluun tulee mukaan vielä Marit Björgen.

– Edellisissä MM-kisoissa Kerttu Niskanen hiihti kaikki matkat sprintistä 30:een. Nyt kannattaa miettiä tarkkaan, onko Lahdessa järkeä mennä samalla kaavalla, Isometsä sanoo.

Edellinen suomalaisnaisen voittama henkilökohtainen MM-mitali on Oslosta 2011. Silloin Aino-Kaisa Saarinen hiihti pronssille 10 kilometrin väliaikalähdössä perinteisellä hiihtotavalla.

Isometsä epäilee vahvasti, että tilanne on edelleen sama kotikisojen jälkeenkin.

– En sano, että henkilökohtainen mitali on mahdottomuus, mutta valitettavan kaukana ollaan. Paljon on tapahduttava vuodessa. Viestimitaleista taistellaan kuitenkin.

Maailmancup, yhteislähdöt:

Naiset, 10 km (v): 1) Therese Johaug Norja 23.28,0, 2) Heidi Weng Norja jäljessä 8,8 sekuntia, 3) Astrid Jacobsen Norja –13,9, 4) Jessica Diggins USA –29,0, 5) Maria Rydqvist Ruotsi –33,2, 6) Ragnhild Haga Norja –33,3, 7) Charlotte Kalla Ruotsi –34,0, 8) Nathalie von Siebenthal Sveitsi –34,5, 9) Ingvild Flugstad Östberg Norja –35,0, 10) Terese Stadlober Itävalta –38,8,

... 12) Riitta-Liisa Roponen Suomi –41,9, 13) Anne Kyllönen Suomi –43,5,... 16) Krista Pärmäkoski –46,6,... 28) Laura Mononen Suomi –1.20,5,... 31) Kerttu Niskanen Suomi –1.21,7.

Tilanne maailmancupissa (25/36 kilpailua): 1) Johaug 1859, 2) Östberg 1651, 3) Weng 1393, 4) Kalla 968, 5) Pärmäkoski 818, 6) Stina Nilsson Ruotsi 800, 7) Niskanen 779,... 10) Kyllönen 652,... 14) Mononen 473,... 33) Roponen 161,... 58) Mona-Liisa Nousiainen Suomi 36,... 80) Katri Lylynperä Suomi 10,... 88) Susanna Saapunki Suomi 4.

Miehet, 15 km (v): 1) Sergei Ustjugov Venäjä 31.42,5, 2) Francesco De Fabiani Italia –0,3 sekuntia, 3) Martin Johnsrud Sundby Norja –0,4, 4) Niklas Dyrhaug Norja –0,9, 5) Finn-Hågen Krogh Norja –1,0, 6) Maksim Vilegzhanin Venäjä –1,3, 7) Aleksandr Legkov Venäjä –1,8, 8) Emil Iversen Norja –2,1, 9) Matti Heikkinen Suomi –2,3, 10) Petter Northug Norja –2,8,

... 33) Lari Lehtonen Suomi –49,8,... 46) Iivo Niskanen Suomi –1.08,2,... 54) Ristomatti Hakola Suomi –1.26,2,... 56) Perttu Hyvärinen Suomi –1.28,2.

Tilanne maailmancupissa (25/36 kilpailua): 1) Sundby 1817, 2) Krogh 1074, 3) Northug 1 031, 4) Ustjugov 877, 5) Dyrhaug 825, 6) Didrik Tönseth Norja 684,... 20) Heikkinen 261,... 32) Martti Jylhä Suomi 153,... 45) Hakola 98,... 55) Niskanen 83,... 62) Matias Strandvall Suomi 66, 63) Anssi Pentsinen Suomi 63,... 81) Toni Ketelä Suomi 33,.... 92) Juho Mikkonen Suomi 24, 93) Sami Jauhojärvi Suomi 24,... 104) Lasse Paakkonen Suomi 15,... 128) Hyvärinen 7, 129) Ari Luusua Suomi 7,... 132) Lehtonen 5,... 137) Karri Hakala Suomi 3,... 142) Lauri Vuorinen Suomi ja Joni Mäki Suomi 2,... 145) Ville Nousiainen Suomi 1.

Seuraavat kilpailut: 20.–21.2. Lahti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää