Airi, Aira

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Norjalainen hiihdon supertähti tekee vakoilumatkan Suomeen

Maastohiihto
Maailman paras mieshiihtäjä aikoo hyödyntää Salpausselän kisaviikonloppua valmistautuakseen tulevaan.
Martin Johnsrud Sundby on ollut ylivoimainen tällä kaudella. Norjalainen johtaa maailmancupia yli 700 pisteen erolla toisena olevaan Finn Hågen Kroghiiin.

Maailmancup jatkuu tällä viikolla Lahdessa. Sundbylle kisoja ja cup-pisteitä tärkeämpää tällä viikolla on valmistautuminen ensi vuoden MM-kisoihin. Siitä syystä norjalainen aikoo VG-lehden mukaan pakata Lahden-reissulleen mukaansa videokameran.

Sundby aikoo tutkia ensi vuoden MM-latuja pikkutarkasti ja kuvata reittejä videokamerallaan.

– Minun osaltani on tärkeintä arvioida MM-latuja äärimmäisen tarkasti. On selvitettävä, millaisia haasteita meille on luvassa ensi vuonna, Sundby sanoi.

Sundby, 31, suunnittelee tällä hetkellä jo ensi vuoden harjoitteluaan.

– Tuleva viikonloppu on tärkeä sen kannalta, millaista harjoittelua on tehtävä, jotta pystyn voittamaan kultaa Lahdessa.

Suomalaisilla tuntuva kotikenttäetu?

Sundbyn mukaan hän on hyvin harvoin käyttänyt videokameraa apuna reittien opiskelussa. Norjalainen tekee kaikkensa Lahden MM-kisoihin valmistautuessaan, sillä viime vuosien ykköshiihtäjä ei ole urallaan voittanut henkilökohtaista MM-kultaa.

Reittien tuntemisella on maastohiihdossa merkittävä rooli. MM-kotikisoihin valmistautuva Sami Jauhojärvi on asunut Lahden seudulla jo parin vuoden ajan.

Ylitorniosta lähtöisin olevan Jauhojärven mukaan latujen huolellinen tunteminen tuo ajassa mitattuna merkittävän edun kilpailijoihin verrattuna.

– Yhdistettynä kotiyleisöön, voidaan vaikkapa 15 kilometrillä puhua jopa 15–25 sekunnista. Se on etuna prosentista kahteen, kun mitataan aikaa, Jauhojärvi sanoi IS:lle tammikuun lopussa.

Maastohiihtäjät kilpailevat Salpausselällä maailmancupin pisteistä tämän viikon lauantaina ja sunnuntaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. 6

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finalisti! Näin huikean jännittävä tuloslähetys eteni

    9. 9

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    10. 10

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. Näytä lisää