Pauli, Paavo, Paulus

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Matti Heikkinen hiihti kuudenneksi Kanadassa: ”Urani raskain 15 kilometriä”

Matti Heikkinen on sijoittunut kuudenneksi maastohiihdon Kanadan-kiertueella.
Heikkinen lähti kiertueen päätöskilpailuun yhdeksäntenä, mutta paranteli asemiaan 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan takaa-ajokisassa.

Heikkinen oli päätöspäivän toiseksi nopein. Hän hävisi lopulta kokonaistuloksissa kiertueen voittajalle Norjan Martin Johnsrud Sundbylle reilut kolme minuuttia.

Kokonaiskilpailun johdossa oli vielä ennen päätöspäivää Venäjän Sergei Ustjugov, mutta hän taipui lopulta norjalaiselle liki minuutin. Kiertue koostui kahdeksasta kilpailusta.

– Se oli varmasti minun urani raskain 15 kilometriä olosuhteiden puolesta. Välillä tasaisellekin hiihdettiin vuorohiihtoa, siinä mielessä äärimmäinen kestävyystesti tällaisen tourin ja kauden lopuksi, Heikkinen kommentoi hiihtoaan.

Koko maailmancupissa 17:nneksi sijoittuneella Heikkisellä oli onnistunut visiitti Kanadaan. Perjantaina hän vei vapaan hiihtotavan 15 kilometrin voiton.

Lari Lehtonen sijoittui kiertueella 24:nneksi. Hän jäi kärjestä runsaat 11 minuuttia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  6. 6

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  7. 7

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  8. 8

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  9. 9

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  10. 10

    Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  9. 9

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  6. Näytä lisää