Laura

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Kilpakumppani irvaili rajusti Johaugille – pelastaako vinoilijan oma dopingkäry norjalaisen pitkältä pannalta?

Johaugin dopingkäry
Puolan Justyna Kowalczyk sai oman dopingpannansa puolitettua 2005.
Puolalaisella Justyna Kowalczykilla on ollut vuosikausia sanallisia kahnauksia norjalaishiihtäjien kanssa.

Kowalczyk on ottanut monta kertaa yhteen ylivoimaisen kukistajansa Marit Björgenin kanssa. Ja viime viikolla Kowalczyk vinoili Therese Johaugille, kun tämän positiivinen testitulos tuli ilmi.

Yllä olevalla videolla toimittajat Pekka Holopainen ja Antti Virolainen keskustelevat Therese Johaugin dopingkärystä.

Sitä taustaa vasten onkin hyvin paradoksaalista, että Kowalczykin oma dopinghistoria voi vielä käydä Johaugin eduksi.

Johaug voi nimittäin elätellä toivoa, että Kansainvälinen hiihtoliitto FIS suhtautuu hänen käryynsä samalla tavalla kuin Kowalczykin positiiviseen testitulokseen tammikuussa 2005.

Kowalczyk kärähti deksametasonista kilpailun yhteydessä 23. tammikuuta 2005.

Kowalczykille langetettiin ensin kahden vuoden kilpailukielto. Hänen valituksensa jälkeen Kansainvälinen hiihtoliitto FIS kuitenkin puolitti sen vuoden mittaiseksi, kun kävi ilmi, että Kowalczyk ei käyttänyt kiellettyä ainetta parantaakseen urheilusuoritustaan.

Näin Kowalczyk pääsi osallistumaan Torinon olympialaisiin – ja voittikin siellä pronssia 30 kilometrin (v) yhteislähtökilpailussa.

”Johaugin tapaus on vähän vakavampi”

Kowalczyk oli käyttänyt deksametasonia sisältänyttä tulehduskipulääkettä lievittämään kipua ärtyneessä kantapäässään.

Myös Johaug sanoo erehdyksessä käyttäneensä kiellettyä ainetta sisältänyttä tuotetta parantavaan tarkoitukseen. Hän on väittänyt saaneensa kiellettyä ainetta huulirasvasta, jota käytti palaneiden huuliensa kostuttamiseen.

Erojakin tapauksilla toki on. Johaugin näytteestä löytyi dopingin raskaaseen sarjaan kuuluvaa anabolista steroidia, klostebolia.

Kowalczykillä käry kävi puolestaan glukokortikosteroideihin kuuluvasta deksametasonista, joka on kielletty vain kilpailun yhteydessä annetussa testissä. Deksametasoni on sallittu esimerkiksi kilpailujen välillä tai harjoituskaudella.

– Dopingin pääluokat ovat anaboliset steroidit ja veridoping, eli siinä mielessä Johaugin tapaus on vähän vakavampi. Mutta kumpikaan näistä kahdesta ei ole käyttänyt aineita tullakseen paremmaksi, ruotsalainen antidopingasiantuntija Åke Andrén–Sandberg sanoi norjalaislehti Dagbladetille.

Andren-Sandbergin mukaan Johaugin saattavat pelastaa myös aikaisemmat dopingtestit.

– Useimmat anaboliset steroidit näkyvät elimistössä 6–8 viikkoa. Jos aine piikitetään, niin jopa 2–3 kuukautta. Jos Johaugin edellisistä testeistä ennen positiivista tulosta on vain lyhyt aika ja ne ovat puhtaita, niin osoitusta tarkoituksellisuudesta ei ole, ja se on oletettavasti lieventävä seikka, Andrén-Sandberg lisäsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    10. 10

      Venla-voittaja Ville Virtasen, 55, kalenteri töistä tyhjä – ”Olen jo niin vanha, ettei toivominen kannata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää