Sebastian

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Ristomatti Hakola näytti taistelutahtoaan Vuokatissa – Jämin Jänteelle ensimmäinen viestivoitto

HIIHTO
Ristomatti Hakola osoitti luonteenlujuuttaan, kun Jämin Jänne otti ensimmäisen viestivoittonsa maastohiihdon Suomen Cupissa sunnuntaina Sotkamon Vuokatissa.
Miesten viesti ratkesi vasta ankkuriosuuden loppukiritaistossa. Voittoon näytti etenevän Kouvolan Hiihtoseura, mutta Jämin Jänteen ankkuri Ristomatti Hakola oli eri mieltä. Hakola saavutti Kouvolan ankkuria Lauri Lepistöä koko ajan, iski kantaan loppusuoralle tultaessa ja lopulta ohi.

– Hiihdeltiin poikien kanssa ja ajattelin, että 27 sekuntia ja kierros on tekemätön paikka. Sitten yhtäkkiä Lauri tuli näkyviin. Loppusuoralla molemmat horjuimme, siitä pääsin sitten kuittaamaan. Ihan jäätävä fiilis, Hakola tunnelmoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Ennen Hakolaa Jämin viestiä veivät Markus Vuorela ja Antti Ojansivu.

– Tiesin, että kun porukan mukana tulen, niin pojat hoitaa homman, viestin Jämin joukkueessa aloittanut Vuorela sanoi.

Ojansivu ylisti joukkueen ankkuria.

– Yritin siinä letkassa tulla. Vähän mietitytti, onko ykkössija jo mennyt, mutta on tuo Hakola vaan aika kettu, hän totesi.

Kolmanneksi miesten viestissä lykki Vantaan Hiihtoseura.

Miehet, 3x6 km: 1) JäminJ 1 (Markus Vuorela, Antto Ojansivu, Ristomatti Hakola) 43.23,9, 2) KouvHS 1 (Lauri Vuorinen, Ville Nousiainen, Lauri Lepistö) 43.25,8, 3) VantHS 1 (Olli Hiidensalo, Waltteri Vinkanharju, Anssi Pentsinen) 43.29,3, 4) IF Minken 1 43.48,8, 5) OunasvHS 1 43.48,8, 6) IF Femman 1 44.17,1, 7) Vuokatti Ski Team Kainuu 44.19,9, 8) HaapajK 44.41,8.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    3. 3

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    4. 4

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. 6

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    7. 7

      Keijo luuli lähtevänsä talvea pakoon Espanjaan: Andalusian lomakuvat kuin Suomen talvesta

    8. 8

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    9. 9

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    10. 10

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    3. 3

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    4. 4

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. Näytä lisää