Ilmari, Ilmo

Maastohiihto

Valikko

Maastohiihto

Iivo Niskanen vaikeni pitkään Norjan dopingkohusta julkisuudessa – ”Kaikki selittely näyttää olevan turhaa”

Maastohiihto
Iivo Niskanen ei ole aiemmin ottanut julkisesti kantaa Norjan hiihdon ympärillä vellovaan dopingkohuun.
Niskanen kertoi näkemyksiään Norjan dopingkohusta IS:lle maajoukkueen leirillä Italian Val Senalesissa.

Yksi lajiperheen yllättänyt asia oli esimerkiksi Therese Johaugin 129 päivän dopingtestaustauko touko- ja syyskuun välisenä aikana.

Iivo ja Kerttu Niskanen ja jälkimmäisen elämänkumppani Juho Mikkonen laskivat kukin olleensa kyseisenä aikana dopingtestissä vähintään kolmesti.

– Sopiihan sitä ihmetellä, mitä Johaugin asiassa on tapahtunut. Jos lääkepakkauksessa lukisi doping vaikka sitten viivan alla, minulle ei tulisi mieleenkään kokeilla, paljonko sitä voisi käyttää, Iivo Niskanen sanoi.

Niskanen ymmärtää myös asian inhimillisen puolen.

– Dopingasiat ovat raadollisia sikälikin, että kaikki selittely näyttää olevan turhaa. Jos satutkin sitten olemaan syytön tai ainakin alentuneesti syyllinen, kukaan ei sitä usko. Vain Norjan media näyttää olevan Johaugin puhtauden puolella.

Niskaselle läheisempi tapaus on koskenut tuttua kilpakumppania Martin Johnsrud Sundbytä, joka sovitti kahden kuukauden kilpailukieltonsa kesällä.

– Hänellä ei ole voinut olla helppoa silloin, kun tapausta salailtiin ja se oli auki. Eikä varmaan ole nytkään.

– Kaverin henkisestä paineensietokyvystä kertoo, että hän huhujen mukaan on elämänsä kovimmassa fyysisessä kunnossa, Niskanen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    10. 10

      Näin Shirly Karvinen edustaa Suomea Miss Universum -kisassa – lipui kameroiden eteen seksikkäästi läpikuultavassa asussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. Näytä lisää