Onni, Sisu

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

"Jury nukkui, kun eivät tajunneet miten hyvä hyppääjä Ville on"

Adam Malyszia ja Puolan maajoukkuetta nykyään valmentava Hannu Lepistö tyrmää kilpailun johdon toiminnan Garmisch-Partenkirchenissä.
Lahden Hiihtoseuran ja Suomen mäkimaajoukkueen entinen päävalmentaja Hannu Lepistö tuntee Villen Larinnon ja hyppääjän suvun vuosikymmenten takaa.

- Isoisä oli mukana taustahommissa, kun isä Jari Larinto hyppäsi Lahden Hiihtoseurassa, Lepistö kertoo.

Useissa maissa valmentanut lahtelainen on seurannut Ville Larinnon uraa kiinnostuksella.

- Loukkaantui kesällä, mutta tuli hienosti takaisin ja nousi maailman huippumiesten joukkoon.

Sitten vaikeudet jatkuivat.

- Ensin kuoli isoisä ja nyt sitten tämä, kyllähän se miestä syö, se on selvä juttu. Kova vuosi on ollut Villellä, Lepistö päivittelee 20-vuotiaan lahtelaisen epäonnea.

- Harmi, kun Ville pääsi kaikin puolin mainioon vireeseen. Sekä tekniikka että fyysinen puoli toimivat niin hyvin, että hän oli ihan maailman huippuluokkaa.

Kunnes kävi todella ikävästi.

Lepistö laskee onnettomuuden pitkälti järjestelmän syyksi.

- Knock-out eli pudotuspelijärjestelmä ei kuulu mäkihyppyyn.

Lepistön mielestä se on keinotekoinen. Systeemi onkin käytössä ainoastaan mäkiviikolla.

- Eihän tämä ole mikään kamppailulaji, jossa vastapuolen uunotus ja taktiset ratkaisut ovat homman ytimessä.

- Lisäksi olot voivat olla täysin erilaiset peräkkäisille hyppääjille.

Systeemin takia Larinto joutui hyppäämään pienellä lähtönumerolla, jolla yleensä hyppäävät häntä selvästi huonommat hyppääjät.

- Silloin vauhtia on aika monta kertaa enemmän eli liikaa.

- Garmischin mäessä tuulta oli yksinkertaisesti liikaa niin hyvälle hyppääjälle kuin Ville on.

Lepistön mielestä hän oli sen tähden järjestelmän uhri.

- Jury nukkui, kun eivät tajunneet miten hyvä hyppääjä Ville on.

Lepistö olisi odottanut järjestäjiltä reagointia.

- Jos olisi ollut Morgenstern jostain syystä siinä kohdassa, olisi varmasti pudotettu lavaa.

Kokeneen suomalaisluotsin mukaan kovat vauhdit puhuttivat valmentajalavalla alusta lähtien.

- Hyvät hyppääjät, jotka eivät kuitenkaan ole ihan huipputasoa vielä, venyttivät 130 metriin asti.

Silloin olisi pitänyt kilpailunjohtaja Walter Hoferin ja hänen apulaistensa kilikellot soida.

- Terävin kärki pystyy 15 metriä pidempiin kuin nuo hyvät hyppääjät.
Ja kun HS-piste oli 140 metriä, jotain olisi valmentajien mielestä pitänyt tehdä.

- Jollekin olisi voinut käydä todella huonosti, Lepistö sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    2. 2

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    3. 3

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    6. 6

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    7. 7

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    10. 10

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    2. 2

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    3. 3

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    6. Näytä lisää