Nestori

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Huima lento siivitti Kranjecin lentomäen MM-kultaan

Slovenian Robert Kranjec on voittanut mäkihypyn lentomäen maailmanmestaruuden Norjan Vikersundissa.
Robert Kranjec hyppäsi kahden kierroksen kilpailussa 217,5 ja 244 metriä.

Kranjec vei isäntämaan Norjan hyppääjien edestä lentomäen maailmanmestaruuden Vikersundissa. Kranjec hyppäsi kahden kierroksen kilpailussa 217,5 ja 244 metriä ja voitti toiseksi sijoittuneen Norjan Rune Veltan kolmella pisteellä.

HS225-mäessä tuulen takia hitaasti edennyt kilpailu sai väriä aivan lopussa.

Kranjecin toisen kierroksen 244-metrinen oli vaikeissa tuulioloissa hieno taidonnäyte, mutta myös heti Kranjecin jälkeen hypänneellä Itävallan Martin Kochilla oli mahdollisuutensa mestaruustaistelussa. Hän kuitenkin kaatui 243 metrin lentonsa ja jäi kolmanneksi.

Suomen Janne Happonen oli 15:s, Anssi Koivuranta 24:s, Matti Hautamäki 27:s ja Olli Muotka 30:s.

Päivän pisimmän hypyn venytti avauskierroksella 244,5 metriä liitänyt Norjan Anders Fannemel.

Kilpailu kutistui kolmen kierroksen sijasta kahden mittaiseksi tuuliolojen takia. Eilen kisa jouduttiin perumaan puuskatuulen takia.

Huomenna Vikersundissa on määrä hypätä MM-joukkuekilpailu.

Vikersund:

Lentomäen MM-kilpailut (HS225): 1) Robert Kranjec Slovenia 408,7 pistettä (217,5 ja 244 metriä), 2) Rune Velta Norja 405,7 (217,5-234,5), 3) Martin Koch Itävalta 386,2 (218-243), 4) Severin Freund Saksa 372,6 (210,5-208,5), 5) Daiki Ito Japani 365,2 (206-219), 6) Andreas Kofler Itävalta 364,2 (228-216), 7) Anders Bardal Norja 360,3, 8) Thomas Morgenstern Itävalta 360,2, 9) Richard Freitag Saksa 356,3, 10) Kamil Stoch Puola 353,9,

... 15) Janne Happonen Suomi 328,2 (215-194,5),... 24) Anssi Koivuranta Suomi 300,7 (209-194,5),... 27) Matti Hautamäki Suomi 280,5 (212,5-166),.... 30) Olli Muotka Suomi 227,1 (200-136,5).

Sunnuntaina Vikersundissa hypätään MM-joukkuekilpailu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    6. 6

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    7. 7

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    8. 8

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    9. 9

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    10. 10

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    6. Näytä lisää