Sampsa

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Nikunen: Tuskin kysytään

Mäkihyppy
Mäkihyppymaajoukkueen entinen päävalmentaja Tommi Nikunen ei usko tulevansa kyseeseen, jos ja todennäköisesti kun lajiin valitaan vielä tänä keväänä uusi päävalmentaja Pekka Niemelän tilalle.
Nikunen kuuluu mäkihypyn ja yhdistetyn asiantuntijaryhmään, joka mm. Mika Kojonkosken avulla selvittää lajien tulevaa toimintalinjaa ja myös henkilöstökysymyksiä.

- Asiaa on osaltani hieman tunnusteltu, mutta en ole aistinut sellaista ilmaa, että minulta suostumusta vakavassa mielessä kysyttäisiin. Eli en pidä lainkaan todennäköisenä, että olisin seuraava päävalmentaja. En ole itseäni tyrkyttänyt, ja viihdyn nykyisessä työssäni, lahtelaista golfkenttäyhtiötä johtava Nikunen kertoi torstaina.

Nikunen kertoi jatkavansa mielellään asiantuntijaryhmässä, mutta talkootyön määrälläkin on kuulemma ”rajansa”. Asiantuntijaryhmän palavereissa on vallitsevaksi käsitykseksi noussut, että mäkihypyn uskottavuus ei palaudu nykyisen johtoryhmän alaisuudessa. Kojonkoski on ottanut leipälajissaan tukevan valta-aseman ryhtymällä mäkihypyn lajiryhmävastaavaksi. Olympiakomitean huippu-urheilukeskuksen johtajana hänellä on jo mittava sananvalta mm. valmennuksen rahoitusasioissa. Henkilöstöasiat päättää lopullisesti Hiihtoliitto.

Niemelän seuraajakartoituksessa on noussut ongelmaksi se, että tämän sopimus päättyy vasta ensi vuoden keväällä. Hiihtoliiton huomaan palanneen mäkihypyn taloustilanne on sellainen, ettei palkkaa mielellään maksettaisi kahdelle päävalmentajalle, joista toiselle kotiin.

- Pekalla on kumpaakin osapuolta sitova sopimus ja tietysti oikeus olettaa, että sitä kunnioitetaan, Nikunen sanoi.

Muista uudeksi päävalmentajaksi kaavailluista henkilöistä Hannu Lepistö ja Jani Klinga eivät IS Urheilun tietojen mukaan tule kyseeseen. Myös asiantuntijaryhmään kuuluva ex-päävalmentaja Kari Ylianttila ei suoralta kädeltä kieltäydy.

- Vastaan kysymykseen (päävalmentajuudesta), jos minulta asiasta päättävä taho kysyy. Sitä ennen en ota kantaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    4. 4

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    5. 5

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    4. 4

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    5. 5

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    6. Näytä lisää