Matti, Matias

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Palkintokoroke jäi haaveeksi - Koivuranta kymmenes

Avauskierroksen jälkeen Garmisch-Partenkirchenin kisassa neljäntenä ollut Anssi Koivuranta ei onnistunut parantamaan sijoitustaan toisella kierroksella.
Koivurannan toisen kierroksen hyppy kantoi vain 129,5 metriä ja jäi 1. kierroksen hypystään seitsemän metriä. Koivuranta sai kisasta yhteensä 263,9 pistettä. Koivuranta oli kisassa kymmenes. Se on silti Koivurannan paras maailmancupissa lähes kahteen vuoteen.

- Aika hyvä, tai tosi hyvä, ottaen huomioon kuinka vaikea tämä alkukausi on ollut. Avaushypyssä tuli nappiveto. Jospa tuo nyt vähän aukaisisi sitä sisäistä lukkoa, Koivuranta totesi helpottuneena puhelimitse Garmisch-Partenkirchenistä.

Koivurannan loppuvuoden sotki syksyinen mykoplasmainfektio. Kesällä ennätyskunnossa ollut hyppääjä menetti ruudin otteistaan, ja vuoden lopulla myös mielestään.

- Siipi oli maassa, kun (kakkostaso) Continental-cupissa ei saanut mitään aikaiseksi. Fiilikset oli ikävät, Koivuranta muisteli vain muutaman viikon taakse.

Nousu alkoi Lahden Continental-hypyistä ennen joulua. Ne toivat Koivurannalle myös paikan mäkiviikolle, kun päävalmentaja Pekka Niemelä päätti vaihtaa miehistöään.

- Tämä on hieno happening. On hienoa olla mukana, ja varsinkin nyt, kun on tiedossa että voi tulla onnistumisia ja hyviä kisoja, Koivuranta mietti mäkiviikon vaihtaessa toiselle puoliskolleen eli Itävallan kisoihin Innsbruckissa ja Bischofshofenissa.

Kisan voitti Itävallan Thomas Diethart ja toinen oli Thomas Morgenstern. Kolmas oli Sveitsin Simon Ammann. Diethart johtaa mäkiviikon kokonaiskisaa. Diethartin johto on 11,5 pistettä Morgensterniin.

Ammann on 13 pisteen päässä Diethartista, kun mäkiviikolla hypätään vielä Innsbruckin ja Bischofshofenin kisat.

Janne Ahosen toisen kierroksen hyppy kantoi 132,5 metriä, kuten 1. kierroksen hyppykin. Ahonen oli kisassa 14 ja paransi toisella kierroksella kaksi sijaa.

- Aika samanlaista mitä nyt on ollut. Pikkunättiä, ei riitä hyville sijoille, Ahonen totesi turhautuneen oloisesti MTV:n haastattelussa.

2. kierrokselta karsiutuivat Jarkko Määttä (36.) ja Sami Niemi (48.).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    4. 4

      Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

    5. 5

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    6. 6

      Kim Jong-namin salamurha: Toinen epäillyistä naisista sai oireita vaarallisesta hermokaasusta

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    9. 9

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    10. 10

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    7. 7

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    4. 4

      Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

    5. 5

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    6. Näytä lisää