Heli, Heljä, Helinä

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Ex-valmentajalla jo ehdokas Janne Ahosen uudeksi luotsiksi

Mäkihyppy
Janne Ahosen valmentamisen maanantaina lopettaneella Ari Saukolla on jo ajatus siitä, kuka voisi ottaa Ahosen valmennuksen hanskaansa jatkossa.
- Jani Klinga olisi minusta paras vaihtoehto. Hän on pätevä valmentaja, oma entinen valmennettavani ja hän tuntee Jannen harjoitushistorian hyvin. Jani valmentaa jo ennestään A-maajoukkueen hyppääjistä Anssi Koivurantaa.

Maajoukkueen päävalmentajana ahkeroiva Klinga ja Saukko olivat Lahden mäkikeskuksen valmentajatornissa samaan aikaan viimeksi tiistaina aamupäivällä. Saukko tarkasteli Olli Muotkan hyppyjä, Klinga taas Koivurannan.

Päävalmentaja ei suoralta kädeltä tyrmää ex-valmentajansa ehdotusta, mutta muistuttaa, että asia voisi olla käytännön syistä vaikea.

- Kauden lähetessä minä lähden liikkeelle ja maailmalle A-maajoukkueen kanssa. Janne taas kuntouttaa yhä polveaan ja aloittaa hyppäämisen eri aikataulussa kuin muut. Hänellä on näin ihan oma aikataulu ja reitti kohti mäkiviikkoa ja MM-kisoja, eikä se nivoudu minun aikatauluuni. Siksi jokin muu ratkaisu taitaa olla paras. Uskon, että hyvä ratkaisu löytyy eikä tulipalokiirettä ole, Klinga sanoi tiistaina.

Huippuvalmentajista Lahden seudulla oleilee säännöllisesti Hannu Lepistö, joka viimeksi valmensi, erinomaisen menestyksekkäästi, Puolan Adam Malyszia. Lepistö on Ahosen managerin Jukka Härkösen hyvä ystävä ja koko mäkiperheen arvostama valmennusosaaja.

- En missään nimessä tyrkytä itseäni mihinkään enkä ota jyrkkää kantaa mihinkään suuntaan, Lepistö kommentoi tiistaina.

Saukko on vakuuttunut, että hänen ja Ahosen yhteistyö on nyt lopullisesti ohi. Hän haluaisi jatkossa koota omaan valmennusryhmäänsä isomman joukon lupaavia juniorihyppääjiä.

Näiden kanssa Saukko haluaisi tehdä pitkän projektin. Hän valmentaa ainakin toistaiseksi Ahosen esikoispoikaa Micoa ja haluaisi jatkaa työtä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    7. 7

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää