Sampsa

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Janne Ahoselle huojentavia uutisia

Mäkihyppy
Mäkilegenda selviää kaatumisestaan parin viikon huililla.
Mäkihyppääjä Janne Ahonen selvisi säikähdyksellä viikonlopun kaatumisestaan kesä-GP:n kilpailussa Saksassa.

Ahonen loukkasi oikean polvensa Hinterzartenissa hypätyssä joukkuekisassa. Magneettikuvista ei paljastunut muuta kuin sivusiteiden venähdys.

Ahonen kuuli huojentavat uutiset käytyään mäkimaajoukkueen lääkärin Antti Eskolan vastaanotolla.

– Fiilis on hyvä. Ei ole kyse kuin pienestä huilista. Muutama viikko, ja polven pitäisi olla täysin terve, Ahonen kertoi.

Ahonen kuvaili kaatumistaan seuraavasti.

– Kaatumarajan jälkeen muovi vaihtuu nurmikoksi. Nurmi oli röykkyinen. Mono lähti irti siteestä ja nurin mentiin. Koetin kaatuessa suojella vuosi sitten operoitua vasenta polvea.

– Myöhemmin tajusin, että jotain taisi käydä, kun polvessa oli kipua. Mutta vaikka polvessa oli kipua, se oli jämäkkä eikä klonksunut. Onneksi sivuside oli vaan venähtänyt, vähän niin kuin veikattiin ja toivottiin.

Pakkolepo ei vaikuta edes konkarin kilpailemiseen, sillä Ahonen osallistuu muutenkin kesä-GP:hen harvakseltaan.

– Tämä viikko menee huilatessa. Ensi viikolla voin alkaa polkea kuntopyörää. Kahden viikon päästä sitä voisi päästä hyppäämäänkin.

Moninkertaisen arvokisamitalistin viime syksy meni pipariksi polvileikkauksen takia. Uusi operaatio olisi ollut 38-vuotiaalle kova kokemus, sillä kesäharjoittelu on mennyt putkeen.

– Kesä on mennyt tosi hyvin. Ensi kertaa viiteen vuoteen on ollut terveet jalat millä treenata.

– Tänään oli kiva lähteä lääkärin vastaanotolta. Tunsi itsensä terveeksi.

Ahonen jatkaa kausi kerrallaan. MM-kotikisat 2017 tulevat pian vastaan.

– Kilometrejä on takana sen verran ja ikää, että kausi kerrallaan mennään. Toivottavasti edessä on useampi kausi.

Mico-poika täyttää marraskuun lopussa 14 vuotta. Isä ja poika harjoittelevat usein yhdessä.

– Saman mittaisia siivuja vedetään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää