Airi, Aira

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

HS ja Yle: Hiihtoliitto pelaa kovaa pokeria ilman vakuutusta – jättitappiot uhkaavat

Mäkihyppy
Rukan mäkicup jäi perjantailta haaveeksi kovan tuulen takia.
Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup-sävel Kuusamossa soi perjantaina mollissa. Kisojen varsinainen avauspäivä Rukalla loppui kuin seinään, kun suurmäen iltakisa peruuntui tuulen takia.

Kuusamon maailmancupin tuomarineuvosto joutui tuttuun tyyliin sään oikkujen vuoksi ylitöihin.

Tarkoitus oli koko karsinta väliin jättämällä voittaa aikaa tuulen taltuttamiseksi, mutta luonnonvoimat oli Koillismaalla lopulta liian kova vastustaja.

Tuuli puhalteli HS 142 -mäessä vielä iltapäivällä hulppeasti yli kymmentä metriä sekunnissa.

– Siitä tultiin alas 2–3 sekuntimetriä, mutta voimakkuus jäi liian kovaksi, kilpailunjohtaja Pekka Hyvärinen perusteli STT:lle.

Lauantain alkuperäisessä ohjelmassa on suurmäen kisa alkaen kello 17. Nähtäväksi jää, salliiko sää silloin hyppäämisen.

Hiihtoliitolle tulee takkiin

Peruuntuminen oli järjestelyistä päävastuun kantavalle Kuusamon Erä-Veikoille ja etenkin Suomen Hiihtoliitolle karvas pala.

Viikonlopun tapahtumat Kuusamosta välittävän Yleisradion mukaan yhdenkin kisan peruminen aiheuttaa Hiihtoliitolle noin 300 000 euron suuruisen lisälaskun. Jaolla ovat näppejään nuolemaan jääneet kansainväliset tv-yhtiöt.

– Suunnilleen tuota luokkaa summa on, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala vahvistaa.

Helsingin Sanomat puolestaan arvioi, että Hiihtoliitto saattaa menettää yli puolen miljoonan euron verran tv-sopimustuloja, jos Rukalla ei pystytä käymään kahta mäkihypyn ja kahta yhdistetyn maailmancupin osakilpailua.

HS kertoo myös, että viime vuoden tapaan Hiihtoliitolla ei ole peruutusvakuutusta.

– Niitten vakuutusten hinnat ovat älyttömän korkeat. Lisäksi meillä on tämä kokonaisuus Ruka, Lahti ja Kuopio. Olemme laskeneet sinne pelivaraa, että kestämme yksittäisiä siirtoja tai peruutuksia, Kulmala sanoo HS:lle.

Ylen torstaisen uutisen mukaan tappio sanktio on jopa miljoonaluokkaa.

Viimeksi Rukalla peruttiin tuulen takia mäkicupin kisa 2013. Se siirrettiin seuraavaksi maaliskuuksi Lahden Salpausselälle.

Mäkikisan peruuntuminen on Kuusamon maailmancupin tulevaisuuden kannalta kiusallista. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS evästi hiljattain järjestäjiä tekemään cupiaan varten lisäpanostuksia.

Yritykset tervetulleita talkoisiin

Kuusamon kaupunki avusti takavuosina Rukan cupia avokätisesti. Sittemmin järjestäjät ovat kosiskelleet mukaan yhä enemmän yrityksiä.

– Suomessa on vähän vanhakantainen kaava tällaisten cupkisojen järjestämisessä, eli vastuuta ottavat paikallinen seura ja Hiihtoliitto. Keski-Euroopassa kustannuksia jakavat matkailua kehittävät tahot, Kulmala sanoo.

– Järjestävä seura ja liitto ottavat meillä riskit.

Kuusamon Erä-Veikkojen kisabudjetti on järjestelytoimikunnan pääsihteerin Seppo Linjakummun mukaan noin 800 000 euroa.

– Yritykset ovat kasvattaneet viime vuosina panostustaan, kunta taas vähentänyt, Linjakumpu kertoo.

Päivitys kello 22.16: lisätty maininta Ylen uutisesta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    9. 9

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    10. 10

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    5. 5

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    6. Näytä lisää