Selma

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Video: Näin pitkälle lensi Toni Nieminen 12 vuoden tauon jälkeen – ”Tokko se nyt siihen jää”

Mäkihyppy
Kaksiin SM-kilpailuihin tähtäävällä Toni Niemisellä on alla nyt kolme mäkiharjoitusta.
Olympiavoittaja Toni Nieminen, 40, harjoitteli Lahden HS100-mäessä viimeksi keskiviikkona. Niemisen otteita ja kommentteja harjoituksista voi katsoa jutun pääkuvana olevalta videolta.

Albertvillen 1992 kaksinkertainen olympiavoittaja on yltänyt jo yli 90 metrin siivuihin. Epävirallisen mittauksen mukaan parhaimmillaan on mennyt 94 metriä. Nieminen kuitenkin muistuttaa, ettei harjoitushyppyjen mittoja kannata vertailla oikeastaan mihinkään. Kilpailutilanne on täysin eri tilanne jo pelkästään vauhtimäen nopeuksien puolesta.

– Mutta onhan se 12 vuoden tauon jälkeen näin vanhalle ja kankealle miehelle aika pitkä!

Yllätyspaluun mäkeen tehneen Niemisen tavoitteena ovat tammikuun 30. päivän normaalimäen SM-kisat Lahdessa sekä pienmäen (HS74) SM-kilpailut huhtikuun alussa Taivalkoskella.

– Nämä ensimmäiset kisat putosivat syliin vähän äkkiä, mutta mennään pitämään hauskaa ja nostattamaan fiilistä. Kiva päästä poikien kanssa kilpailemaan pitkästä aikaa. Pienmäen SM-kisat keväällä on ollut tässä koko ajan se varsinainen juttu kaiken takana.

– Mutta tokko se nyt ihan siihen jää, on tämä ainakin tässä vaiheessa sen verran hauskaa. Kun on kerran vehkeet hommattu ja mäkeen uskallettu mennä, niin eihän sitä nyt heti lopeteta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    6. 6

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    7. 7

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    6. Näytä lisää