Oona, Netta, Aune

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Mitä ihmettä? Toni Nieminen yrittää tosissaan mäkihypyn huipulle – leiskauttanut jo yli 120-metrisiä siivuja

MÄKIHYPPY
Entinen mäkihyppääjä Toni Nieminen ei ole enää entinen mäkihyppääjä.
Toni Nieminen, 40, yrittää tosissaan paluuta kansalliselle huipulle, ja sitä kautta kenties jopa kansainvälisiin kisoihin – oltuaan yli kymmenen vuotta kokonaan hyppäämättä!

– Niin järjettömältä kuin se varmasti kuulostaakin, olen aloittanut systemaattisen harjoittelun ensi kautta varten. Olen nyt aivan tosissani tämän hyppyhomman kanssa – tai siis olen ollut jo viime syksystä lähtien, Nieminen kertoo Ilta-Sanomille.

– En aseta itselleni mitään mitali- tai sijoitustavoitteita Suomessakaan järjestettäviin kisoihin, mutta en myöskään ole huvikseni liikkeellä. Uskon siihen, että pystyn jossain vaiheessa taistelemaan huippusijoituksista kansallisissa kisoissa.

Katso alla olevalta videolta, millaisen hypyn Nieminen leiskautti tammikuussa:

Kun olympiavoittaja Nieminen tammikuussa palasi hyppytorniin ja kilpaili heti perään normaalimäen SM-kilpailussa Lahdessa, sen uskottiin yleisesti olleen vanhojen muistojen kertaluonteista verestelyä. Tosimielinen paluu tuntui kaukaiselta ajatukselta, vaikka Nieminen sijoittui yllättäen jopa 17:nneksi – vain parin viikon harjoittelun jäljiltä.

– Ensimmäisen kerran ajatus hyppäämisestä juolahti mieleeni viime kesänä, ja sitten syksyn mittaan asia konkretisoitui. Treenasin kolmisen kuukautta tiukasti fysiikkaa, ennen kuin uskalsin kiivetä uudestaan hyppytorniin tammikuussa, Nieminen ruotii.

– Ensimmäiset hypyt pelottivat hullunlailla. Mulla oli vieläpä aivan uudet varusteet, joiden käyttämisestä mulla ei ollut mitään kokemusta. Mutta ehjänä tultiin alas, ja sen jälkeen aloin saada itsevarmuutta.

Toistojen lisäännyttyä Albertvillen vuoden 1992 olympiasankari alkoi nauttia hyppäämisestä.

– Yhtäkkiä touhu tuntui yhtä kivalta kuin silloin 16-vuotiaana, jolloin voitin olympiakultaa ja paljon muutakin. Siitä seuranneen huuman aikana kadotin täysin mielenkiintoni hyppäämiseen, mutta nyt kilpailuviettini on roihahtanut uudestaan. Myös sponsorien metsästys on alkanut.

Suomalainen mäkihyppy on ollut yhtä mahalaskua viime vuodet – se on nyt surkeammassa jamassa kuin koskaan. Vuonna 2004 aktiiviuransa päättänyt Nieminen on nähnyt tämän ikävän kehityksen läheltä, MTV:n asiantuntijakommentaattorin tehtävissä.

– Se, että olin SM-kisoissa kylmiltäni heti 20 parhaan joukossa, kertoo mäkihyppymme tilasta paljon. Kärkihyppääjiemme harjoittelussa pitäisi muuttaa monia asioista. Ne metodit, jotka toimivat joskus ennen, eivät välttämättä ole enää nykypäivää. Harjoittelua olisi monipuolistettava, Niemisen linjaa.

– Juuri tämä nykytilanne suo minulle mahdollisuuden haastaa itseni tosimielessä vielä kerran. Harjoitushypyt ovat aina harjoitushyppyjä, mutta olen jo yli 120-metrisiäkin siivuja Lahden suurmäestä leiskauttanut, Nieminen summaa.

Näin Nieminen kertoi paluustaan mäkeen Radio Rockin Korporaation haastattelussa tammikuussa:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    3. 3

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    4. 4

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    5. 5

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    3. 3

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    4. 4

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    5. 5

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    6. Näytä lisää