Meri, Vellamo

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Tässä on Suomen mäkihyppymaajoukkueen uusi päävalmentaja

Mäkihyppy
Suomen mäkihyppymaajoukkueen uusi päävalmentaja on itävaltalainen Andreas Mitter, tiedottaa Hiihtoliitto.
Mitterin sopimus on 2+1-vuotinen. Mitter, 34, on viimeksi valmentanut Itävallan B-maajoukkuetta.

– Mitter tuo mukanaan uusia ja luovia ratkaisuja toimia rajallisten resurssien kanssa. Hänellä on Keski-Euroopassa hyvät verkostot ja uskomme mäkijoukkueemme toiminnan parenevan tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala kertoo tiedotteessa.

Mäkihypyn ja yhdistetyn johtoryhmän puheenjohtaja Lauri Kettunen uskoo, että maajoukkueelle on nyt saatu oikeanlainen vastuuvalmentaja.

– Hänen kanssaan käyty keskustelu tavoitteistamme ja toimintakulttuuristamme vakuuttivat. Hänellä on eteenpäin menemisen ja kehittymisen vahva tahtotila, Kettunen sanoo.

Kuluvalla kaudella suomalaiset ovat kilpailleet päävalmentaja Jani Klingan ja valmennuspäällikkö Kari Ylianttilan johdolla. Kaksikon sopimukset päättyvät keväällä.

Kuka Andreas Mitter?

  • syntynyt 28.11.1981, Schladmingissa
  • naimisissa
  • valmennuskokemus: Itävallan B-maajoukkueen päävalmentaja vuodesta 2012, Continental Cup - ja Nuorten MM -joukkueet, Itävallan C-maajoukkueen valmentaja, Stamsin urheilulukio 2011–2012, Itävallan B-maajoukkueen apuvalmentaja 2009-2011, aluevalmentaja Innsbruckissa
  • koulutus: kandidaatti (B.Sc.), valmennus, Innsbruckin yliopisto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Kova paljastus supertähdistä: Ronaldo piilottanut kymmeniä miljoonia veroparatiisiin

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    7. 7

      Presidentti Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin Ylellä: ”Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi”

    8. 8

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    9. 9

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    10. 10

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Kova paljastus supertähdistä: Ronaldo piilottanut kymmeniä miljoonia veroparatiisiin

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää