Oona, Netta, Aune

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Matti Nykänen syytti dokumentissa Jari Puikkosta neitimäisyydestä – näin Nykänen kommentoi asiaa IS:lle

Mäkihyppy
Matti Nykänen kommentoi tuoretta dokumenttia Ilta-Sanomille.
Yleisradio esitti maanantai-iltana mäkihyppylegenda Matti Nykäsestä kertovan dokumenttielokuvan, joka kävi monella tavoin läpi hänen menestyksekästä uraansa – ja jossain määrin myös hänen elämäänsä. Nykänen itse on nähnyt elokuvasta katkelmia, mutta ei lopullista versiota kokonaan.

– En yleensäkään tykkää katsoa itsestäni tehtyjä ohjelmia, mutta toki tästä elokuvasta olen katsonut osan. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä elokuva tuo hyppyuraani aivan toisella tavoin esiin kuin taannoin tehty Matti-elokuva. Olen tästä tavattoman iloinen, Turkista puhelimitse tavoitettu Nykänen sanoi Ilta-Sanomille.

Kim Finnin ohjaaman ja Blue Median tuottaman elokuvan valmistus kesti jopa kahdeksan vuotta, muun muassa tekijöiden ja Nykäsen välisten näkemyserojen vuoksi.

– Dokumentti nostaa urani kunniaan. Hemmetin hyvä, että välillä näinkin päin! Sen olin mielestäni ansainnut, Nykänen linjasi.

Matti Nykänen omin sanoin -dokumentissa legenda ruotii myös takavuosien maajoukkuetoveriensa tekemisiä. Osassa dokumenttia Nykänen kehuu joukkuetovereitaan, kuten Jari Puikkosta, osassa hän taas kritisoi heitä voimakkaasti. Juuri Puikkonen saa kuulla kunniansa.

– Kyllä mua otti silloin päähän, että joukkuetoverit käyttäytyivät niin väheksyvästi minua kohtaan. Se oli silkkaa kateutta, he olisivat halunneet olla yhtä hyviä kuin meikäläinen, Nykänen latasi.

Dokumentissa nelinkertainen olympiavoittaja Nykänen syyttää Puikkosta ja kumppaneita ”neitimäisyydestä” – siitä, että nämä olisivat menneet kielimään hänen toilailuistaan eteenpäin, ilmeisesti maajoukkueen johtoa tarkoittaen.

– Kyllä se on niin, että mäkihypyssä jokainen hoitakoot itse omat hyppynsä! En silloin takavuosina hyväksynyt sitä, että meikäläisen asioista laverreltiin. Ei sellainen peli vetele, Nykänen korosti.

– Mutta nykyään kaikki on ok. Minulla ei ole mitään Jari Puikkosta eikä muita vastaan. Arvostan Puikkosenkin hyppyuraa.

Myös Hiihtoliiton johdon toimintaan Nykänen puuttuu dokumentissa. Kun Nykäsen ura päättyi, Hiihtoliitto ei hänen mukaansa muistanut edes postikortilla.

– Se toiminta kertoi paljon siitä, millä tavoin liiton herrat hyppääjiin suhtautuivat. Kunnioitusta puuttui, Nykänen sanoi.

– Toivottavasti nykyään on eri ääni kellossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    4. 4

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    9. 9

      Myymälävarkaan ovela temppu kärpäsentoukkapurkeilla ei ollutkaan niin ovela

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    4. 4

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. Näytä lisää