Unelma, Anelma

Mäkihyppy

Valikko

Mäkihyppy

Hiihtoliitto uhkaa purkaa Harri Ollin urheilijasopimuksen – ”Saatanan tunarit”

Mäkihyppy
Harri Olli kertoi ajautuneensa kiistaan Hiihtoliiton kanssa.
Harri Olli paljasti kiistan taustoja keskiviikkona Helsingissä järjestämässään lehdistötilaisuudessa.

Kyse on YouTubessa julkaistusta nettivideosta, joka Hiihtoliiton mukaan on ristiriidassa Ollin urheilijasopimuksen kanssa. Ollin mukaan kyseessä on humoristisen tositelevisiosarjan nettivideo.

Olli uskoo, että Hiihtoliiton suursponsori suuttui videosta, koska näki sen markkinoivan kilpailevaa tuotetta. Ollin mukaan hänellä ei ole markkinointiyhteistyötä kyseisen kilpailijan kanssa.

Hiihtoliitto on vaatinut Ollia poistamaan videon verkosta, mutta Ollin mukaan hänellä ei ole siihen käyttöoikeuksia. Takaraja videon poistoon on huomenna torstaina kello 16. Ollin mukaan kyseistä videota oli YouTubessa katseltu tähän aamuun mennessä 52 kertaa.

Jos Ollin urheilijasopimus puretaan, hän ei pysty kilpailemaan kansainvälisesti.

Ollin mukaan Hiihtoliitto toimii asiassa tökerösti. Hän pitää mahdollista sopimuksen purkamista laittomana ja kertoo valittavansa urheilun oikeusturvalautakuntaan. Lopuksi Olli siteerasi Urho Kekkosta.

– Saatanan tunarit, Olli sanoi.

Erikoinen tunnelma

Tiedotustilaisuus oli tunnelmaltaan erikoinen. Olli saapui Helsingin keskustan baarissa pidettyyn lehdistötilaisuuteen puku päällä. Hän luki tiedotteensa suoraan paperista eikä halunnut vastata toimittajien esittämiin kysymyksiin.

Olli istui tiedotteen luettuaan hiljaa paikallaan valokuvaajien räpsiessä hänestä kuvia. Sanojensa mukaan hän piti lehdistötilaisuuden, koska halusi ”kertoa Suomen hiihtoliiton kulissien takaisesta toiminnasta ja saada rauhan keskittyä urheilemiseen”.

Olli aikoo jatkaa uraansa ja hypätä SM-kisoissa marraskuussa.

– Kovasta painostuksesta huolimatta en ole lopettamassa uraani, Olli luki tiedotteesta.

Olli osallistui hiljattain muovimäen SM-kisoihin Lahdessa. Hän päätyi sijalle 13. Ollin hypyt Lahden suurmäestä kantoivat 106 ja 101 metriä.

31-vuotiaan Ollin uran kohokohta nähtiin Sapporon MM-kisoissa 2007, jolloin hän voitti suurmäen hopeaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Testaa, miten sinkku olet!

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    7. 7

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    8. 8

      Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

    9. 9

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    10. 10

      IS seuraa: Pressiklubissa käsitellään Yle-kohua – Jääskeläinen kohtaa Stillerin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

    10. 10

      Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Testaa, miten sinkku olet!

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. Näytä lisää