
Kuva: Riikka Hurri
Puolitoista päivää Amsterdamissa
| 19.03.2008 11:28 | ![]() |
Ihana Amsterdam!
Näin yksinkertaisesti voi kuvailla kanavien ja mielenkiintoisten talojen kaupunkia.
Parhaiten Amsterdamin näkee joko kävellen, lenkkeillen tai kanavilla risteillen.
Amsterdam kuuluu niihin kaupunkeihin, joissa olen ollut monta kertaa. Visiitti on kuitenkin kestänyt maksimissaan vain kaksi päivää. Tuo aika on riittänyt, sillä tietäessään ajan rajallisuuden osaa käyttää jokaisen sekunnin hyväkseen!
Minä valitsin kerrassaan mielenkiintoisen Seven One Seven -hotellin, joka sijaitsee kanavan rannalla, kuinkas muuten.
Nelikerroksisesta entisestä yksityishuvilasta on tehty muutaman luksushuoneen hotelli, jossa jokainen huone on vähintään 50 neliön kokoinen. Ne ovat kuin suoraan amerikkalaisen huippusuunnittelijan Ralph Laurenin esitteestä.
Lounaan päätin nauttia ystävien kanssa risteillen. Hotellin eteen saapui kahdeksan hengen katettu M/S Kleijn Amsterdam -vene. Kapteeni antoi heti ruokalistat käteen ja ruoat valittuamme lähdettiin liikkeelle.
Huomaamattomasti kapteeni soitti kanavan rannalla sijaitsevaan kolmeen eri hotelliin, joista tilasi alkupalan, lämpimän ruoan ja jälkiruoan. Matka kesti kolme tuntia ja sinä aikana sai aterian ohella nauttia kanavan rannalla sijaitsevien upeiden talojen ja maisemien katselemisesta ja kapteenin historiankerronnasta.
Mitä sitten ehtii runsaan puolentoista päivän aikana nähdä? Paljonkin.Veneretkilounaan jälkeen ehtii aivan hyvin tutustua maailmankuuluun Rijksmuseumiin tai Van Goghin museoon. Museoissa on upeita töitä niin Van Goghilta kuin Rembrandtiltakin.
Tauluihin ei tavallisella turistilla kuitenkaan ole varaa, joten kannattaa kävellä loppuiltapäivästä Spiegelkwartierilla, joka on antiikkitavaroiden aluetta. Sieltä saattaa löytää jonkun vanhan tuntemattoman hollantilaistaitelijan öljyvärityön melko halvalla.
Mielenkiintoinen kohde on myös Rembrandtin kotimuseo, samoin kuin varakkaan rouvaWillet-Holthuysenin jo 1895 Amsterdamin kaupungille jättämä talo huonekaluineen.
Amsterdamin vanhaa osaa voisi huoletta kutsua avoimeksi historiankirjaksi. Illalla on mukava kävellä jälleen kanavien rannalla, joiden varrelta löytyy lukemattomia hyviä ravintoloita.
Yksi mielenkiintoinen ravintolatuttavuus on paikallisten asukkaiden suosima Liefhebber Kloveniersburgwal-kadulla. Ruoka ja viini ovat mutkattomia, samoin paikan sisustus. Hotelli houkuttelee jäämään, mutta Amsterdamin kanavat ja kadut kutsuvat kulkijaa.
Sarjassa Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Rita Tainola kertoo, miten matkailet tehokkaasti.
MUUT UUTISET AIHEESTA:
Estoril - hillittyä tyyliä
Onneksi viiden tähden hotellin Palacio Estorilin piccolo jaksoi hymyillä ja olla avulias myöhään illalla, kun saavuimme Lissabonin kentältä majapaikkaamme.Lue
Safarilla virtahepojen mailla
Lue Ritan safariseikkailu Zimbabwessa isojen, mutta myös hyvin pienten ja kiukkuisten eläinten keskellä.Lue
Kolme päivää Nykissä riittää
IS:n erikoistoimittaja Rita Tainola ottaa New Yorkin tehokkaasti haltuun. Laakereille ei kannata jäädä lepäämään!Lue
Hongkong kolmessa päivässä
Bongaamme mieheni kanssa intohimoisesti kaukomaiden kohteita, mutta olen niin paljon elämässäni matkustanut, etten viitsi olla kovin kauan kotoa pois. Ratkaisu on tehomatkailu. Pitkät räntäviikonloput on mukava viettää jossain lämpimässä lomakohteessa.Lue
Bahamalta löytyy Bond-hotelli
Bahama tuo suomalaisen mieleen kirkkaansinisen veden, värikkäät kalat, upeat hiekkarannat ja tuulessa heiluvat palmut. Mielikuvat ovat oikeita. Kaikki tämä löytyy New Providencen saarelta, jossa sijaitsee myös yli 300 vuotta vanha pääkaupunki Nassau.Lue
Kamala Mumbai
Finnairin erikoistarjous Mumbaihin kuulosti todella houkuttelevalta. Muutamalla satasella pääsee maahan, jota mainostetaan Incredible India -iskulauseella.Lue
- Mitä nyt? Biaudet ei kisaakaan RKP:n puoluesihteerin paikasta(17.03. 20:13)
- Tämä suomalaismies sai Pepsin poistamaan sokerilimsat kouluista(17.03. 18:51)
- Miehelle ehdollista seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä(17.03. 17:45)
- Vanhemmat tuomittiin lasten hyväksikäytöstä vankeuteen(17.03. 16:51)
- Yle-lain sorvaaminen jatkuu(17.03. 16:04)
- Facebook-ahtaajien käyttö laajenee(17.03. 15:54)
- Isä sitoi lapsensa tunneiksi kylpyhuoneeseen - välttyi rangaistukselta hovissa(17.03. 15:30)
- Miestä viillettiin kasvoihin helsinkiläispubissa(17.03. 14:35)
- Keskusjärjestöt mukaan satamalakon sovitteluun(17.03. 14:33)
- SAK:n Lauri Lyly satamalakosta: "Tilanne on erittäin vaikea"(17.03. 13:33)
- Mies hiippaili kirveen kanssa asuinalueella(17.03. 13:30)
- Kaikki asukkaat evakuoitiin palvelutalon palossa(17.03. 13:22)
- Näin Ahtaajalakko puri kuljetusalaan(17.03. 12:58)
- Karpela saisi yli 3500 euron eläkkeen(17.03. 12:38)
- Tavarajuna hajosi - rantaradan liikenne hidastelee(17.03. 12:07)
ULKOMAAT
- Järistysuhrien omaiset haastoivat hallituksen oikeuteen(17.03. 21:15)
- "Tekninen vika" - lastenkanavilla näkyi aikuisviihdettä(17.03. 20:49)
- Thaimaan Thaksin ryhtyi montenegrolaiseksi(17.03. 17:07)
- Saksan poliisi: Pokeriryöstö selvitetty - yksi epäilty antautui(17.03. 17:06)
- EU:n suurmaat haluavat rajoittaa teknologiavientiä Iraniin(17.03. 15:50)
- Pepsi lopettaa sokeripommijuomien myymisen kouluissa(17.03. 15:31)
- Kurjasti hoidettu eläintarha suljettiin Kiinassa(17.03. 14:58)
- Brittimiestä epäillään kouluruuan myrkyttämisestä(17.03. 14:04)
- Mars parturiin, se tuottaa onnea!(17.03. 13:58)
- Ydinvoiman tukijoilla niukka enemmistö Ruotsissa(17.03. 13:33)
- Uhanalaisten eläinten nettikauppa rehottaa(17.03. 13:17)
- Facebook Googlea suositumpi Yhdysvalloissa(17.03. 12:43)
- Havaijille virtaa pyyntöjä nähdä Obaman syntymätodistus(17.03. 12:24)
- Mies kävelee unissaan - ja syö kilon banaaneja!(17.03. 12:24)
- Isä laittoi lapsensa uuniin(17.03. 12:09)
VIIHDE
- Äidiksi tullut Kendra Wilkinson: Playboy-ajat ovat takana - katso kuvasarja povipommista(17.03. 15:33)
- Ex-Nylon Beat Jonna Kosonen korvaa Sonja Lumpeen(17.03. 14:11)
- Näin kauhea on Hollywood-julkkisten bad hair day! Katso kuvat(17.03. 14:01)
- Heidi Montag keimaili uhkeana rannalla - katso kuvat!(17.03. 13:26)
- Supermalli Kate tarttui MOSSkiittoverkkomekkoon - katso kuvat!(17.03. 12:52)
- Multileikelty Heidi Montag poseerasi antavasti kameralle - katso kuvat(17.03. 12:37)
- Victoria Beckhamin ex-poikaystävä Corey Haim pääsi haudan lepoon(17.03. 12:23)
- Dingon Neumann muuttaa pois kotoa - Diana jää Mellunmäkeen(17.03. 10:21)
- X Factorin Jonne Heiskanen kärysi ratista(17.03. 09:22)
- Tämä nainenko syy Kate Winsletin ja Sam Mendesin eroon? - katso kuvat(17.03. 08:56)
- Britney Spears erosi(17.03. 08:52)
- Huippumuodikas Victoria Beckham saapui Suomeen - katso kuvat ja video!(17.03. 08:44)
- Abba pääsi Rock and Roll Hall of Fameen - katso ketkä muut!(17.03. 08:00)
- Sari Havaksella on liian vilkas mielikuvitus heinähatuksi(17.03. 06:18)
- Onpa iljettävää - Michael Jacksonin kuolinruisku kaupan(16.03. 20:54)
URHEILU
- Teemu Selänne: Se olisi unelmien täyttymys(17.03. 21:47)
- Suomalaisvahti: Katastrofi, jos emme nouse(17.03. 21:43)
- Nieminen loukkaantui Sveitsissä(17.03. 21:28)
- Suomalaiset pettyivät Tukholman sprinteissä(17.03. 21:18)
- Liverpool-tähti yllyttää seuraa latomaan rahoja tiskiin(17.03. 20:39)
- Northug hävisi loppukirin - naisten kisassa kotijuhlat(17.03. 20:07)
- Miksi Niemisen vastustaja luovutti kesken kaiken?(17.03. 19:41)
- Beckhamit lähtivät Turusta - Victoria hymyili(17.03. 19:40)
- Pelicansilla velkoja 160 000 euron edestä(17.03. 19:10)
- Heikki Kovalaisella on ratkaisu F1-kriisiin!(17.03. 18:46)
- Pelicans teki seurahistoriansa muhkeimman sopimuksen(17.03. 18:03)
- Suomalaismiesten sprinttihiihdot ohitse(17.03. 17:25)
- Kohu-Terry taas vaikeuksissa - mursi turvamiehen jalan!(17.03. 17:18)
- Kovalaisen Lotus-talli saamassa miljoonaluokan tukijan(17.03. 16:51)
- Saarinen karsinnan kolmas - Roponen ja Sarasoja ulkona(17.03. 16:29)
HS.fi UUTISET- Sadat siat kuolivat tulipalossa Loimaalla (17.03. 21:45)
- JYP säästää ¿ Wallinheimo lopettaa (17.03. 21:39)
- Suomen tilaamissa kuljetuskoptereissa vakavia puutteita (17.03. 21:35)
- Järistysuhrien omaiset haastoivat hallituksen oikeuteen Chilessä (17.03. 21:15)
- Selänne säikähti olkapäävammaa (17.03. 21:02)
- USA:n terveydenhoitouudistusta runnotaan läpi uudella konstilla (17.03. 21:00)
- Helsinki-Vantaan rautatieaseman louhinta valmis (17.03. 20:51)
- Postin työntekijät: Postiuudistus lisäisi eriarvoisuutta (17.03. 20:40)
- Sprinttihiihtäjä Anna Olsson lopetti voittoon (17.03. 20:19)
- Michael Jordanilla on nyt oma NBA-seura (17.03. 20:08)
- Biaudet jättäytyi pois Rkp:n puoluesihteerikisasta (17.03. 20:07)
- Beckhamit lensivät Turusta Lontooseen (17.03. 19:51)
- Britannian vaaleista tulossa tasainen kamppailu (17.03. 19:46)
- Nigerian virkaatekevä presidentti hajotti hallituksen (17.03. 19:44)
- Afganistan saa anteeksi yli miljardin dollarin velat (17.03. 19:43)
TALOUSUUTISET- Satamalakon sovittelu junnaa paikallaan (17.03. 20:55)
- Suomalaismeklarille porttikielto Britanniaan (17.03. 20:15)
- Spyker-johtaja keventää omistustaan (17.03. 19:40)
- Boliden sulkee kuparitehtaan ahtaajalakon vuoksi (17.03. 18:24)
- Nokia pestasi menestyneet bisnesnaiset puhelinmannekiineiksi (17.03. 18:14)
- SAS tuomittiin halpalentoyhtiön vakoilusta (17.03. 17:34)
- Palkka ei enää riitä (17.03. 17:12)
- Yle-uudistus palaa eduskunnan pohdittavaksi (17.03. 16:47)
- Facebook-ahtaajat avaavat kaksi satamaa (17.03. 16:25)
- Komissio varoittaa Suomea budjettivajeen kasvusta (17.03. 16:09)
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? (17.03. 15:40)
- Incap lähtee Vuokatista Viroon ¿ irtisanoo 124 (17.03. 15:33)
- Nokia ja Neste Oil nousun vetureina pörssissä (17.03. 15:03)
- Vain 15 000 nousi ryysyistä rikkauteen (17.03. 14:32)
- Pekka Puska kiittää Pepsiä (17.03. 14:28)
STADI- Varastetut arvonosturit suoraan tallinnanlaivoihin (17.03. 21:41)
- Yliopistorakennus vallattiin Helsingissä (17.03. 21:01)
- Beckham lähetti vielä terveiset pizzeriaan (17.03. 19:09)
- Hääkyltti väärässä paikassa - katso kuva (17.03. 18:12)
- ÿiti huolestui Jussin katoamisesta (17.03. 15:50)
- Miestä viillettiin kirurginveitsellä kasvoihin pubissa (17.03. 14:41)
- Ankara talvi ajaa sorsat rähinöimään (17.03. 12:52)
- Varkaat ajoivat arvonosturit suoraan tallinnanlaivaan (17.03. 12:19)
- Espoon metrojohtajalla huima korttilasku (16.03. 18:08)
- Kompastunut nainen kosti miehelle (16.03. 18:08)
- Teini pahoinpiteli konduktöörin (16.03. 18:07)
- Kaksi kaljua pahoinpiteli taksitolpalla (16.03. 18:01)
- Tupakoinnin täyskielto kerää kannatusta Helsingissä (15.03. 21:15)
- Kerrostalon parkkihallissa paloi autoja (15.03. 18:01)
- Vanhus päästi väkivaltaisen ryöstäjän rappuun (15.03. 17:38)
HYVÄ OLO
- Kuntoon kesäksi - ota juoksuhaaste vastaan!
- Muuttaako isyys miestä?
- Tässä on apua painonhallintaan!
- Nämä syyt saavat sinut kärsimään selkäkivusta
- Lue uusin Tohtori Kiminkisen Resepti!
- Polje, polje - ei se muuten kulje!
- Raskaana kannattaa katsoa iloisia elokuvia!
- Näin päihität kevätstressin!
- 10 pelottavaa unihäiriötä!
- Arvaatko, minkä maiden naisilla ja miehillä on eniten seksikumppaneita?
- Roihauta romanssi uuteen kukoistukseen - 3 vinkkiä
- Työstressi voi jopa tappaa - tunnista ylikuormituksen merkit
- 10 tapaa toimia vihaisen naisen kanssa
- 10 pelottavaa unihäiriötä - osa 1
- Näin stressi vaikuttaa sinuun!
MUOTI & KAUNEUS
- Merkkisaappaiden kopiot voivat pilata jalkasi!(17.03. 06:37)
- Näin järjestät trendikkäät ekohäät!(16.03. 16:30)
- Näin löydät suosikkisi kevään kuumista kuteista!(16.03. 06:22)
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
MATKAILU
- Naisille omat vessat koneeseen?(17.03. 16:27)
- Saksalainen törsää lomallaan(17.03. 15:32)
- Maailman vihrein päivä(17.03. 07:06)
- Moukka ärsyttää matkalla!(17.03. 06:06)
- Tässä ovat maailman turvallisimmat matkakohteet!(13.03. 09:07)
ASUMINEN
- Vau, mitä jääpuikkoja!(15.03. 06:44)
- Perennakuvia lähettäneiden kirjapalkinnot arvottu(14.03. 15:01)
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
RUOKALA
- Michelada olutjuoma ja margarita (15.3.2010)
- Guacamole (15.3.2010)
- Nachot makkara-olutkastikkeella (15.3.2010)
- Chili con carne (15.3.2010)
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
Ritan ripeät -tägisivun nosto




Lukijan ääni (yleinen kesk.)

Lastentavarat