Air Finlandin konkurssi ja lentojen peruuntuminen jätti suomalaiset Turkin Alanyaan kuin nallit kalliolle.
Air Finlandin konkurssiuutinen tuli järkytyksenä tuhannelle suomalaiselle, joiden oli määrä palata lomamatkoiltaan yhtiön lennoilla.Eräs heistä on Mika Toivonen, joka oli tyttöystävänsä Tiia Saaren kanssa lomalla Turkin Alanyassa Tjäreborgin järjestämällä matkalla.
- Keskiviikkona aamulla piti olla paluulento, mutta sitten katsottiin netistä, että yhtiö on mennyt konkurssiin ja kaikki lennot on peruttu, kertoo Toivonen lomamatkan ikävästä yllätyksestä.
Pariskunnalle oli kello 21 Suomen aikaa tullut vain Tjäreborgin viesti, jossa yhtiö kertoi etsivänsä korvaavaa lentoa ja informoivansa heitä myöhemmin.
- Toivottavasti tulee lisätietoa tänä iltana. Ei tässä oikein voi mennä nukkumaankaan. On meitä täällä bussilastillinen ihmisiä, kertoi IS:n Alanyasta tavoittama Toivonen tiistaina illalla.
Kommentit
Fakta
Paluumatka korvataan - mielipahaa ei
Matkanjärjestäjän konkurssissa valmismatkan ostaneilla on mahdollisuus korvauksiin.- Asiakkaalle korvataan paluukuljetus sekä majoitus paluukuljetukseen asti, maksetut ennakkomaksut sekä keskeytyneestä matkasta käyttämättä jääneet vuorokaudet
- Myös valmismatkaan oikeuttavat lahjakortit korvataan
- Sen sijaan esimerkiksi menetystä työajasta koituvia kuluja tai mielipahaa ei korvata.
- Korvaushakemukset osoitetaan Kuluttajavirastolle.
- Virasto opastaa lähipäivinä, miten niiden Air Finlandin asiakkaiden pitää toimia, jotka eivät ole vielä ehtineet matkustaa.
- Matkalla olevan kannattaa ottaa yhteyttä oppaaseen tai Suomen konsulaattiin.
Lähde: Kuluttajavirasto
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
1.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
2.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
3.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
4.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
5.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
6.
-
Kaksoset löytyivät kuolleena - miten käy äidin? 06:47
7.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 90, joista 20 lasta 08:29
8.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
9.
-
Presidentti Halosen Meggy-kissa on kotiutunut hyvin 20.5. 23:05
10.
-
Oklahoman tuho: Kylpyamme ja patja pelastivat äidin ja tyttären 08:01
11.
-
Täystuho: Katso ilmakuvaa Oklahomasta 07:41
12.
-
Silminnäkijä: "Se oli kuin Twister-elokuvasta" - hevosetkin hävisivät 08:09
13.
-
Tukholman lähiössä yöllä kaaos: 100 ihmistä riehui, autot tulessa 06:10
14.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
15.
-
Nomination-hittikorun uusi mallisto: "Haluamme luoda jotain, mitä ei ole olemassa" 08:02
16.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
17.
-
Horoskooppi 21.5.2013 06:00
18.
-
Annatko lapsesi katsoa tv:tä yli 2 tuntia päivässä? Harkitse uudestaan 07:17
19.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
2.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
3.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
4.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
5.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
6.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
7.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
8.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
9.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
10.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
11.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
12.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 20.5. 8:32
13.
-
Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman 20.5. 9:09
14.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
15.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
16.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
17.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
18.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
19.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
10.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
19.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
20.

Nomination-hittikorun uusi mallisto: "Haluamme luoda jotain, mitä ei ole olemassa"
Tältä Marilyn Monroe näyttäisi tänään - katso kevään juhlapukujen helmet
Supermalli Kate Moss paljastaa naurettavan halvan keinon hehkuvaan ihoon
Muokkaa puolihameesta hulmuava kesämekko - onnistut näillä ohjeilla
Satu Maaranen nousi maisemavaatteilla muotimaailman huipulle
Teri Niitti: Juhlien järjestäjä, näin helpotat vieraiden oloa tuntuvasti!
Naisilla jälleen yksi syy lisää kadehtia Catherine Middletonia
Joku raja Kim Kardashian! Katso kuinka tähden jalat tursuivat ulos kengistä
Stailisti arvosteli Krista Siegfridsin tyylin - katso kuvagalleria
Ei enää silmäpakoja! Näillä neuvoilla puet sukkahousut päälle rikkomatta
Stailisti tyrmää suositun kauneusniksin: "Näky oli mitä järkyttävin"
Ostitko halvat aurinkolasit? Tarkista, että niissä on tämä merkintä!
Ovatko nämä aurinkolasit ensi kesän kuumin villitys? Julkkikset etujonossa
Victoria Beckham keräsi katseita asuvalinnallaan - yllättävä valinta kevätasuksi
Suomalaiset julkkisnaiset paljastavat seksikkyyden salaisuuden




