Saksan Hannoverin eläintarhassa viisi simpanssia karkasi aitauksesta ja terrorisoi vierailijoita.
Daily Mailin mukaan parisen viikkoa sitten viisi simpanssia aiheutti kauhunhetkiä saksalaisessa eläinpuistossa.Simpanssit onnistuivat karkaamaan aitauksestaan itse oksista rakentamillaan tikkailla.
Puistossa oli tapahtumahetkellä noin 2 500 vierailijaa, jotka evakuoitiin simpanssipaon vuoksi. Simpanssien aiheuttaman paniikin tiimellyksessä viisivuotias tyttö ja vanhempi mies loukkaantuivat.
Paikalle hälytettiin 27 poliisautollista apua, jotka yrittivät saada kiinni aggressiivisia ja erittäin vahvoja simpansseja. Kyseiset eläimet voivat tappaa ihmisen sekunneissa.
Eläintenhoitajat ja poliisit olivat pippurisumutteella aseistettuja.
- Ensin oli rauhallista, kunnes paniikki alkoi, kertoi yksi vierailija.
Viisivuotias tyttö satutti itsensä kompastumalla, mutta kukaan ei vahingoittunut vakavasti. Vanhempi mieshenkilö taas joutui paniikissa lukituksi trooppisen talon kuumuuteen.
Neljä viidestä simpanssista kuitenkin kyllästyi vapauteensa ja palasi aitaukseensa. Ainoastaan ryhmän johtajasimpanssin kiinnisaaminen aiheutti hiukan ongelmia, mutta lopulta sekin saatiin palaamaan aitaukseen tikapuiden avulla.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
2.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 15:16
3.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 15:58
4.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 13:39
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
6.
-
Valmentajalle syyte alaikäisten futistyttöjen hyväksikäytöstä 14:53
7.
-
Kuolema lähellä: George Michael tippui autosta yli satasen vauhdissa moottoritiellä! 14:54
8.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
9.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
10.
-
NHL-tappelijan pojalta maaginen syöttö - katso video! 16:09
11.
-
Illalla televisiossa: Tätä isää vaivaa oksettava kasviskammo! 15:21
12.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
13.
-
Räikkönen myönsi: "Minulla on kaksi vaihtoehtoa" 15:44
14.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
15.
-
David Hasselhoff rantautui Tallinnaan! 10:22
16.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
17.
-
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä 11:33
18.
-
Siwan kassakaappiryöstäjille iso saalis Turussa 13:08
19.
-
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen 12:58
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
5.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
6.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
7.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
9.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
10.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
11.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
12.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
13.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
14.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
15.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
16.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
17.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 15:18
18.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
19.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 13:39
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
6.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
7.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
8.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
9.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
10.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
11.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
17.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
20.

Mikä on Suomen paras kesäkohde?
Everestin juhlavuosi on kuolettava
Suunnittele ensi talven matkat nyt! Kolme aurinkoista paratiisia
Matkustajille ei kerrottu viasta - Flyben koneen moottori sammui
Näin vältyt halpalentoyhtiöiden ryöstömaksuilta
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä!
Oletko tutustunut tähän Turkin uutuuskohteeseen? - "Ihan kuin ei Turkissa olisikaan"
Helsingin sviittikierros paljasti: Tätä vaaditaan tasokkaalta hotellihuoneelta
Prahan metroon uusi kokeilu: "Pitää varoa, ettei kukaan ala vietellä minua"
Nyt nätisti! Venetsia opettaa turisteja käyttäytymään
Elokuussa lomalle? Yksi Euroopan kohde on ykkönen
Tämänhän pitäisi olla Suomessa - maailman suurin sauna, katso kuvat
Parhaat biisit lentopelon torjuntaan - katso top 15 lista
Tänään on kesän vilkkain risteilypäivä! Näin paljon risteilyturisti kuluttaa päivässä Helsingissä
Moskovan kuuluisaa "muumiota" voi taas tervehtiä
Hylätty lomakylä nousi veden alta 28 vuoden jälkeen
2750 neliötä pinkkiä Barbie-unelmaa tarjolla Berliinissä
10 keinoa, joilla matkustat puoli-ilmaiseksi
Näitä arjen perustarvikkeita et löydä Aasiasta
Etsi kuvasta kaksi virhettä – olet huippu Helsinki-tietäjä, jos löydät!




