Matti, Matias

Matkat

Valikko

Matkat

Torikirpun Helsinki

Korkeassa varastohallissa on miellyttävän viileää. Jonot kulkevat pitkillä käytävillä. Kaikkien silmät ovat pöytien tavaroissa; isoäitinsäkin vierestä voisi kulkea huomaamatta mitään.

Tarkkana kirpputorilla kannattaakin olla, ettei kulje onnensa ohitse. Laura Ashleyn lastenhousut eurolla, Marimekon pöytäliina kahdella, toimiva televisio ja digiboksi 50 eurolla.

VR:n vanhassa makasiinissa Vallilassa Aleksis Kiven kadun ja Sturenkadun kulmassa sijaitseva Valtteri on nuoresta iästään huolimatta Helsingin kirpputorielämän klassikko. Talvikaudella vaihtuvat kauppiaat ovat paikalla vain viikonloppuisin. Valtteri on lopettanut itsepalvelupuolensa jokin aikaa sitten, ja lisätila on annettu on annettu viikonloppumyyjien käyttöön.Valtteri on juuri sopivan romuluisenkarhea tuntuakseen aidolta: melkein kuin olisi eksoottisesti ulkomailla tekemässä löytöjä.

Kahvion antia voi nauttia pihalla koivujättiläisten katveessa, jos sää sallii. Rappioromantiikkaa parhaimmillaan! Samalla kun juo kahvia paperimukista muovituolilla, voi vilkaista roskiksiin. Usein niistä löytyy kelpo tavaraa, joka ei ole käynyt kaupaksi.

Toinen klassikko, Hietsun tori Bulevardin päässä, rauhoittuu syyskuun jälkeen, mutta jonkin verran myyjiä on talvellakin. Sunnuntaimyynti lakkaa syyskuun lopussa.

Syksyllä kauppiaat ryntäävät taas sunnuntaisille parkkihallikirppareille, kun isot kaupat eivät ole auki pyhinä ja halleihin mahtuu. Esimerkiksi Malmin aseman vieressä Prisman parkkihallissa ensimmäinen kirppari on tänä sunnuntaina. Myös Helsingin jäähallissa pidetään kirppareita lauantaisin ja sunnuntaisin.

Viisi tärppiä

1.Vallilan EmmausKun Emmaus oli vielä Tehtaankadulla, se oli todellinen löytöpaikka. Varakkaiden asuinalueella hylättiin hyvää tavaraa eikä kävijöitä ollut liikaa! Mutta voipa Vallilassakin tehdä löytöjä, ja valoisissa tiloissa tavara pääsee hyvin esille.Mäkelänkatu 54 Awww.emmaushelsinki.fi

2. Iso Roban FidaKävelykadulla on vaatteiden, tekstiilien ja keittiökaman lisäksi hyvä huonekalutarjonta. Ohi kannattaa kävellä usein, sillä ikkunan huonekalut vaihtavat omistajaa nopeasti. Hyviä Fidoja on myös mm. Sörnäisissä ja Itäkeskuksen Puhoksessa.Iso Roobertinkatu 24www.fida.fi

3. KierrätystavarataloJos kalusteita etsii, niitä löytyy Myllypuron metroaseman vierestä. Liikuntamyllyn takapuolella sijaitsevassa hallissa on 1500 neliötä täynnä huonekaluja. Paikalle pääsee hyvin metrolla, mutta kulkevatko ne löydöt julkisilla?Myllypurontie 1 Bwww.kierratys.net

4. EläinsuojeluyhdistysKodittomia kissoja ja muita eläimiä voi tukea Itä-Pakilassa Hesyn eläinsuojelukeskuksessa. Tarjolla on lähinnä vaatteita ja pientä kodintavaraa. Edullinen hintataso. Auki iltapainotteisesti. Hesyllä on myös Perintöpuoti Vallilan Mäkelänkadulla.Yhdyskunnantie 11www.hesy.fi

5. CitykierrätyskeskusLönnrotinkadun Ruoholahden päässä on katutasossa huonekaluja ja kellarissa kaikkea mahdollista: vaatteita, urheiluvälineitä, kodintekstiilejä, kirjoja ja leluja. Hyvin kohtuulliset hinnat. Myös tuunattua Plan-B-vaatemallistoa.Lönnrotinkatu 45www.kierratyskeskus.fi

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  4. 4

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  5. 5

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  6. 6

    Helena Ahti-Hallberg puolustaa julmaa ulkonäkökritiikkiä saanutta Hanna Sumaria – viesti yli 50-vuotiaille: Älkää verhotko vartaloanne!

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu – YK luokitellut joukkotuhoaseeksi

  9. 9

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  10. 10

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  9. 9

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  10. 10

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  4. 4

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  5. 5

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  6. Näytä lisää