Matti, Matias

Matkat

Valikko

Matkat

Lentomatkustajien määrä kutistui alkuvuodesta liki kymmeneksen

Lentomatkustajien määrä pienenee taantuman myötä. Taloustilanne on vaikuttanut selkeästi lentomatkustukseen niin kotimaassa kuin kansainvälisessä liikenteessä.

Tammi-maaliskuussa lentomatkustajien määrä supistui Suomessa 8,4 prosenttia verrattuna viime vuoden kolmeen ensimmäiseen kuukauteen, ilmailulaitos Finavia kertoi tiistaina. Kansainvälinen liikenne supistui 7,7 prosenttia ja kotimaan matkustus kaksi prosenttia enemmän.

Finavian lentoasemien kautta kulki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä hiukan yli 4 miljoonaa matkustajaa, joista reilu kolmannes oli kotimaan liikenteen matkustajia.Kotimaan liikenne väheni erityisesti työmatkalaisten osalta, mutta vapaa-ajan kohteissa matkustajamäärät pitivät pintansa. Lapin lomakohteiden kotimaan liikenne oli lähes edellisen vuoden tasolla.

Kansainvälisen liikenteen tärkeimmät kohdemaat olivat Saksa (321000 matkustajaa), Ruotsi (262000) ja Kanariansaaret (224500).

Aasian liikenteen solmu pysyi lujana

Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärä oli lähes 3 miljoonaa matkustajaa. Kansainvälisen liikenteen osuus tästä oli yli kolme neljännestä.

Helsinki kasvatti asemaansa Pohjois-Euroopan johtavana vaihtokenttänä Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä, kun kansainvälinen vaihtomatkustus pysyi edellisen vuoden tasolla. Helsinki-Vantaan ja Aasian välillä kulki noin 390000 matkustajaa. Kasvua oli erityisesti Hong Kongiin, mutta Kiinan suuntaan oli selkeää laskua.

Matkustajamäärä Yhdysvaltoihin kasvoi neljänneksen lisääntyneen tarjonnan siivittämänä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  6. 6

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  7. 7

    Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

  8. 8

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  9. 9

    Puolalaisliiga rysäytti varastetun Mazdan korukaupan ovesta sisään – saaliin arvo lähes 900 000 euroa

  10. 10

    Brittilehti ylistää Saara Aallon olevan X Factor -kiertueen tähti – povaa uran lähtevän lentoon: ”Saara varasti show’n!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  6. Näytä lisää