Torsti

Matkat

Valikko

Matkat

Claire Ahon kuvissa hengittää Helsingin historia

- On hienoa, että kuvani kiinnostavat, sanoo Ruotsissa asuva valokuvaaja Claire Aho, 84.

Hänen näyttelynsä Helsinki 1968 on juuri avattu Virka-galleriassa Helsingin kaupungintalossa ja WSOY on julkaissut kuvista kirjan.

- Minun kuvissani Helsinki on hirveän ystävällinen. Nythän tämä on melkein suurkaupunki, 1970-luvulla Tukholmaan muuttanut Aho sanoo.

Hänelle valokuvaus on totta kai taidetta, ja hyvin subjektiivista: kamera on ilmaisun väline.

- Kun minulla oli näyttely Kielissä 1968 näillä Helsinki-kuvilla, kuuluisa saksalainen valokuvaaja Peter Cornelius sanoi, että minulla on selektiivinen valikoiva silmä, joka tulee geenien mukana - sitä ei voi opetella eikä oppia.

Aho muistaa hyvin ensimmäisen tärkeän kuvansa.

- 10-11-vuotiaana kuvasin pienen lampaan, joka söi mustasta kattilasta. Kuva julkaistiin Suomen Kuvalehdessä.

Aikuisena hän otti paljon lehtikuvia ja aikakauslehtien kansikuvia.

Aho kuvasi paljon muun muassa Viikkosanomille. Amerikkalaisen uutiselokuvayhtiön palveluksessa hän ikuisti muun muassa Yhdysvaltojen presidentin lesken Eleanor Rooseveltin vierailun Suomessa 1950, Helsingin olympialaiset 1952 sekä Porkkalan luovuttamisen takaisin Suomelle 1956.

Claire Ahon 1950-luvun kuvista julkaistaan kirja lokakuussa 2010 ja kootaan näyttely Helsingin Taidehalliin toukokuussa 2011.

Kirjailija Juhani Ahon ja taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin pojantytär kuuluu taiteelliseen kulttuurisukuun.

- Se merkitsee minulle paljon. Myös minä yritän tehdä parhaani. Isoisä kuoli ennen syntymääni, mutta Vennyä kävin usein helssaamassa lapsena. Olin usein hänen mallinaan. Poseeraaminen ei ollut ollenkaan ikävää. Asiaa auttoi paljon, että sain siitä maksun.

Aho on itse ottanut paljon potretteja enimmäkseen miehistä.

- Sain heidät rentoutumaan juttelemalla kaiken maailman asioista. Pitää kuvata huomaamatta, ei pidä antaa mitään varoitusmerkkejä.

Siirtyminen filmikamerasta digikuvaukseen ei ollut Aholle suuri muutos.

- Ei ollenkaan, sen kun painaa nappia. Kuvaan yhä joka päivä jotain. Pidän asetelmista. Rakennan niitä itse, mutta joskus näkee jotain valmistakin, josta voi näpätä kuvan.

Kuvauksen harrastajia Aho kannustaa:

- Tärkeintä on, että ylipäätään kuvaa, varsinkin että naiset kuvaavat, koska he ovat lähempänä elämää kuin miehet.

Taiteellista työtä voi jatkaa niin kauan kuin voimia riittää, ja niin Aho aikoo tehdäkin.

- Olisi ihan hirveää lopettaa kuvaaminen. Oi-joi, ihan kauhea ajatus!

Claire Aho

- Claire Aho on suomalainen valokuvaaja.

- Syntynyt 2.11.1925 Helsingissä.

- Valokuvaaja Aho & Soldanin värivalokuvaamossa 1950-1961, Warner Pathé Newsin uutiselokuvaaja 1952-1962. Aikakauslehtivalokuvia 1961-1971.

- Muutti Tukholmaan 1974. Työskennellyt Ruotsissa mm. Ruotsinsuomalaisten seurassa, Nordiska Museetissa ja Hufvudstadsbladetin uutiskuvien toimittajana.

- Pitänyt useita näyttelyitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  5. 5

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  6. 6

    Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

  7. 7

    Ex-natsi Holapan ehdokkuus vihreiden listalla sytytti sanasodan – ”Minä en lähtisi kyseenalaistamaan”

  8. 8

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  9. 9

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  10. 10

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  6. 6

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  5. 5

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  6. Näytä lisää