Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Madventures-miehet opastavat: Näin ei tule housuun

Pitkä matkapäivä takana jossain maailman äärissä, verensokerit nollassa ja kaupunki tuntematon.

Pikaisella aikataululla olisi saatava ruokaa, joka täyttää vatsan eikä vie sen huuhteluun. Mikä neuvoksi?

- Säällisen ruokapaikan tunnistaa aina siitä, että siellä on paljon paikallisia ihmisiä asiakkaina. Tällaisia paikkoja ovat usein esimerkiksi edulliset katukuppilat, opastaa Madventures-kaksikon hyvin syönyt osapuoli Riku Rantala.

Rantala on tutkaparinsa Tuomas Milonoffin kanssa kirjoittanut reissuruuasta ja maailman ruokakulttuureista kertovan Mad Cook -kirjan.

Katukuppilassakaan ei ole syytä koskea mihin tahansa ruokaan. Ruuan on syytä olla kuumennettua, käristettyä tai kuorittua. Hyvää ruokaa saa, kun raaka-aineet ovat paikallisia ja vaihtuvat nopeasti. Kannattaa myös tilata sellaista ruokaa, joka kuuluu paikalliseen ruokakulttuuriin.

- Esimerkiksi pihvi ei ole välttämättä hyvä idea monissa osissa tropiikkia, koska se on parhaimmillaan ainakin vähän raakana. Lisäksi, jos on kerran nähnyt kehitysmaassa lihabasaarin, ei liha ole ensimmäisenä herkkuna mielessä muutenkaan.

Jäätelö jää väliin

Jos haluaa jatkaa reissuaan terveenä, on syytä jättää väliin myös jäätelöt ja jäät. Äyriäisiä kannattaa syödä vain meren rannalla.

- Myös salaatti jää valitettavasti syömättä, ellen ole varma, että se on pesty pullovedellä. Ylipäänsä kraanavesi on sairastumisriski.Myös majoneesi on yleinen tautien levittäjä.

- Siksi esimerkiksi hampurilaisia ei kannata syödä kaukomaissa, tai no, ylipäänsä missään muutenkaan.

Rantala kertoo syöneensä Madventures-ohjelman Mad Cook -osiossa yhteensä 50:tä enemmän tai vähemmän äärimmäistä ruokalajia. Kertaakaan hän ei ole niistä sairastunut.

- Kaksi kertaa olen joutunut ruuan vuoksi sairaalaan tiputukseen. Toinen johtui kambodzhalaisesta tilauspitsasta, ja toisella kerran unohdin ahneuksissani huolehtia käsihygieniasta syödessäni Kiinassa sipsejä.

Eettistä ruokaa elintarviketorilta

Rantala ja Milonoff ovat ohjelmassaan painottaneet matkailun eettisiä näkökulmia. Rantala kuitenkin myöntää, että ruuan eettisyydestä on vaikea saada takeita kielimuurin takaa.Hänen mukaansa kaukomailla kannattaa välttää samoja ylikansallisia elintarvikejättejä kuin Suomessakin.

- Paikallinen elintarviketori on hyvä paikka ostaa ruokaa. Voi olla aika varma, että kaikki siellä myytävä on vähintään melkein luomua. Usein on käynyt niinkin, että esimerkiksi tilaamani kana-ateria on hetki sitten pyörinyt jaloissani.

Rantala suosittelee tutustumaan myös Maailman luonnonsäätön WWF:n kalaoppaaseen, joka on julkaistu netissä. Oppaassa on listattu muun muassa uhanalaiset kalalajit.Kaikista näistä neuvoista ja varoituksista huolimatta Rantala haluaa kannustaa ihmisiä kokeilemaan erilaisia ruokia avoimin mielin.

- Ruokien jaottelu hyviin ja huonoihin on hyvin kulttuurisidonnaista. Ei kannata lukittautua omiin käsityksiimme, vaan kokeilla myös sitä, mitä muualla tehdään. Tämä on ollut filosofiana koko Mad Cook -osiossa.

Kun paskat ovat jo housussa

1. Lusi ruokamyrkytys. Huolehdi nesteytyksestä etenkin tropiikissa ja käytä rehydraatiosuolaa. Pelkkä vesi ei riitä.

2. Lepää ja kärsi. Siten vahvistut. Käytä ripulilääkettä vain, jos on pakko lähteä liikkeelle.

3. Jos ripuli ei lopu kolmeen päivään tai kuume nousee korkeaksi, mene lääkäriin. Yleensä lääkäri määrää antibioottikuurin. Jos olet menossa karuihin oloihin, pyydä lääkäriltä antibioottikuuri jo etukäteen.

4. Vältä hiilitabletteja. Niistä on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä ne estävät lääkkeiden imeytymisen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  5. 5

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  6. 6

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  7. 7

    Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

  8. 8

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  9. 9

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  10. 10

    Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  5. 5

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  6. Näytä lisää