Selma

Matkat

Valikko

Matkat

Gastropubien Lontoo

Nyt ei olla juottolassa, vaan vakavasti otettavassa ruokapaikassa.
Kapealla ja hiljaisella kadulla Mayfairin perukoilla seisoo joukko liituraitapukuihin pukeutuneita miehiä. He hörppivät ulkona olutta, polttavat tupakkaa ja vaihtavat kuulumisia Madonnan ja
Guy Ritchien osin omistaman pubin The Punch Bowlin edustalla riemunkirjavien kukkakorien alla.

Matalakattoinen pubi on hämyisä. Sisään astuessa tuntuu siltä, kuin olisi siirtynyt vuosisatoja ajassa taaksepäin.

Punch Bowlin ruokalista paljastaa kuitenkin pian, että nyt ollaan vakavasti otettavassa gastropubissa, ei missä tahansa juottolassa. Tarjolla on kanaa ankanmaksakastikkeessa, käsintehtyjä ranskalaisia ja peribrittiläisiä jälkiruokia, kuten Eaton messiä (kermavaahtoa, marjoja ja marenkia) sekä leipävanukasta paksun cornwallilaisen kerman kanssa.
Annokset on aseteltu lautaselle kauniisti.

Raaka-aineiden hankkimisessa on nähty vaivaa, ja tarjolla on paljon kauden vihanneksia. Juuri niin kuin kunnon gastropubissa pitääkin.

Enemmän ruokaravintolaa kuin perinteistä pubia muistuttavien gastropubien vallankumous alkoi 1990-luvulla, eikä trendi ole laantunut vieläkään.

Osa gastropubeista levittää pöydilleen valkoiset liinat, kuten
Gordon Ramsayn The Warrington. Osa tyytyy perinteisiin tummapuisiin pöytiin, kuten The Punch Bowl. Jotkut ovat siirtäneet Cow'n tapaan ruokailun pubin puolelta kokonaan erilliseen huoneeseen, yleensä yläkertaan.

Kaikkien gastropubien yhteisenä tarkoituksena on kuitenkin tarjota hyvin valmistettua, kekseliästä ruokaa ja houkutella asiakkaikseen niitäkin, joita pelkkä alen hörppinen ei kiinnosta.

Laadulla on myös hintansa. Gastroilu verottaa kukkaroa usein huomattavasti enemmän kuin tavallinen pubiruokailu. Mutta elämyksestä kannattaa maksaa, ainakin alla mainituissa gastropubeissa.

Tärpit

1.The Cow

Tunnetun lontoolaisravintoloitsijan, Tom Conranin Cow on Notting Hillin julkkisten suosima hengailupaikka. Alakerran pubi on kuulu ostereistaan. Yläkerrassa ruokailijaa odottaa intiimi ravintola. Tarjolla on parempaa brittiruokaa, kuten paistettua turskaa herneminttumuhennoksella. Pääruuat 20-25 euroa.
89 Westbourne Park Road, W2. Metroasema: Royal Oak.

2.The Warrington

Gordon Ramsay ei kilju suotta kurkkusuorana oppilailleen
Kauhukeittiö-sarjassa. Palvelu pelaa kuin unelma huippukokin gastropubissa. Hyvin pelkistetysti sisustettu The Warrington sijaitsee samannimisen hotellin yläkerrassa, ja alakerran pubi on yksi Lontoon kauneimmista. Pääruuat 12-22 euroa.
93 Warrington Cresent, W9. Asemat: Maida Vale, Warwick Avenue.

3.The Narrow

Toinen Ramsayn omistama gastropubi, The Narrow, ei häviä edelliselle. Thamesin varrella sijaitsevassa pubissa tuoreista raaka-aineista valmistettu peribrittiläinen pubiruoka saapuu tulisen kuumana ripeästi pöytään. Varauksen saaminen saattaa olla kiven alla. Pääruuat 12-22 euroa.
44 Narrow Street, E14. Asema: Limehouse.

4.Fat Badger

Portobellon sydämessä sijaitseva gastropubi on oiva paikka virkistäytyä kuulujen lauantaimarkkinoiden jälkeen. Pubin alakerta ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta yläkerta tarjoaa klassisia ruokaelämyksiä, kuten savustettua koljaa. Hinnatkin ovat kohtuulliset. Pääruuat 10-16 euroa.
310 Portobello Road, W10. Asema: Ladbroke Grove.

5.The Punch Bowl

Madonnan ja Guy Ritchien osin omistama paikka tarjoilee hienostunutta pubiruokaa. Ruokatila on tunnelmallinen matalakattoinen sali, jota valaisevat usein kynttilät. Jälkiruuille kannattaa jättää tilaa. Paikan leipävanukas paksun kerman kera suorastaan sulaa suuhun. Pääruuat 10-22 euroa.
41 Farm Street, W1. Asema: Green Park, Bond Street.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      AL: Painonnostaja Milko Tokola kyllästyi muiden urheilijoiden dopingvihjailuihin: ”Itse juodaan kolme päivää viikossa kaljaa”

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää