Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Täältä löydät parhaat matkavinkit!

Matkalle lähteminen oli aiemmin melkoista arpapeliä. Muistatko vielä, kun täytyi marssia matkatoimistoon tai hakea kioskilta matkaesitteitä?
Matkatoimistossa myyjä toki osasi suositella matkakohteita, mutta kertoi vain yhden ihmisen mielipiteen paikasta tai hotellista.

Matkaoppaiden selaaminen oli monista yhtä ihanaa kuin on nykyään Ikea-katalogin plärääminen. Mutta kuka nykyään uskaltaisi valita hotellin yhden postimerkinkokoisen kuvan perusteella?

Sanotaan, että internet on kutistanut maailman. Se pätee myös matkailuun, sillä siitä on tullut hyvä apuväline matkan suunnittelussa.
Netistä löytyy lukuisia matkailuaiheisia hyviä sivustoja. (esimerkiksi http://www.iltasanomat.fi/matkat/ tai http://www.unelmamatkat.net).

Näissä voi tutustua eri matkakohteisiin ja pohtia, minne haluaisi seuraavalla lomalla lähteä.

Etsi sopiva matkakohde
ja hotelli

Jos varmuutta oikeasta kohteesta ei ole, tai haluaa muuten vaan testailla, mikä kohde sopisi omalle perheelle, voi kokeilla erilaisia matkakoneita, jotka ehdottavat mieltymisten perusteella sopivia reissukohteita (http://www2.hs.fi/klik/matkakone/matkakone.html).
 
Kun määränpää on selvillä, täytyy tietysti valita hotelli. Netin keskustelupalstat ja suositussivustot, joista tunnetuin lienee www.tripadvisor.com, auttavat sopivan hotellin löytämisessä.

Omatoimimatkailijalle netti on myös aarreaitta, joiden kautta löytää vaikka linnan Etelä-Ranskasta vuokralle kesälomaksi  (www.homeaway.com ).

Matkakuumeen nostatus

Matkaa edeltävä surfailu pidentää matkakuumetta. Muiden matkailijoiden kokemuksia voi jo kuukausia etukäteen fiilistellä omaa, tulevaa lomamatkaansa.

Voi etsiä ravintolasuosituksia ( www.eat.fi ), varata museoliput etukäteen ( http://www.pariisiliput.fi/museo/ ) ja säästyä pahimmalta jonottamiselta, katsella säätietoja (www.weather.com) ja suunnitella lomavaatetusta sen pohjalta.

Matkalla, ennen ja jälkeen

Google Earthin avulla voi katsella maisemia sekä lintuperspektiivistä että katunäkymiä. Jos tänä vuonna lomamatka jääkin väliin, voi sen avulla tehdä vaikka virtuaalisen retken Miami Beachin art deco -taloja katsomaan.

Matkalla voi pitää myös nettipäiväkirjaa Ja kun matka on ohi, on toki mukava fiilistellä itsekin jälkikäteen ja kokea Matti Nykäsen sanoin bon voyage -kokemuksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. 6

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    9. 9

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    10. 10

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. Näytä lisää