Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

Näe, koe, syö, juo Berliini

Berliinissä yhdistyvät historia, kauneus, vapaus ja elämänilo lumoavalla tavalla. Kaupunki onkin matkailijoiden suosiossa ympäri vuoden.
Nyt on erityisen hyvä hetki inspiroitua Saksan pääkaupungista, sillä hotellivaraussivusto Hotels.comissa on parhaillaan käynnissä erityinen Berliini-alennusmyynti.

Näe

Suosituimpia vierailukohteita Berliinin maisemien ihailuun ovat valtiopäivätalon lasikumpu eli Reichstag Dome, sekä Alexanderplatzilla kohoava TV-torni Fernsehturm.

Molemmissa paikoissa on syytä varautua pitkiin jonoihin, mutta tekemällä varauksen Reichstag Domen tai Fernsehturmin huipulla oleviin ravintoloihin pääsee ohittamaan jonot.

Mikäli haluaa tutustua Berliiniin hieman maanläheisemmin ja ilman jonotusta, kannattaa osallistua kävelykierrokselle.

Original Berlin Walks järjestää kävelykierroksia kaupunkiin, ja matkailijan valittavana on erilaisia teemakävelyitä oman kiinnostuksensa mukaan.

Tarjolla on esimerkiksi Kylmän sodan maisemiin keskittyvä kävely tai Toisen maailmansodan tärkeimmät tapahtumakohteet. Kierrokset maksavat pituudesta riippuen hieman yli kymmenen euroa.

Yövy

The Westin Grand*****

Alk. 97 e, tarjous neljä yötä kolmen hinnalla

Aivan Berliinin sydämessä sijaitseva hotelli sopii hyvin historialliseen ympäristöönsä.

Hotellin korkeassa eteisaulassa on kuvattu myös elokuvia. Hotellin vieraat voivat nauttia kylpyläpalveluista tai vaikka koiransa kanssa kävelyistä läheisissä puistoissa – hotelliin saa nimittäin ottaa mukaan myös lemmikkejä.

Andel’s Berlin Hotel****

Alk. 73 e, tarjous: neljä yötä kolmen hinnalla

Entisen Itä-Berliinin alueella Friedrichschainin kaupunginosassa sijaitseva tyylikäs, modernin värikäs hotelli on lähellä huippunähtävyyksiä kuten East Side Gallerya ja Mauerparkin puistoa.

Friedrichschainin ja viereisen Kreuzbergin kupliva yöelämä ovatmyöskin lyhyen matkan päässä. Hotellin yläkerroksessa olevasta ravintolasta avautuvat hulppeat näkymät kaupungin ylle.

Hotel Berlin, Berlin*****

Alk. 59 ee, tarjous: seitsemän yötä viiden hinnalla

Berliinin länsipuolella sijaitseva luksushotelli hemmottelee vieraitaan muun muassa suomalaisella saunalla, kuntosalilla, lounge-baarilla ja ulkoterassilla.

Hotellin sisustuksessa yhdistellään rohkeasti uutta ja vanhaa. Hotellilta on helppo suunnata läheiselle Ku’Dammin ostosalueelle.

Koe

Kuuluisin vielä jäljellä oleva pätkä Berliinin muuria on East Side Gallery, joka sijaitsee Spree-joen itärannalla.

Muuria on jäljellä noin kilometrin pituinen pätkä, ja se on päällystetty yli sadalla vapautta kuvastavalla maalauksella, jotka ovat tehneet taiteilijat ympäri maailman.

Prenzlauer Bergin kaupunginosassa sijaitseva Mauerpark on ykköspaikka leppoisan sunnuntaipäivän viettoon.

”Muuripuistossa” on sunnuntaisin iso kirpputori, ja puiston amfiteatterimaisella areenalla järjestetään myös kaikille avoin karaoke.

Vapaapäivän voi kruunata nautiskelemalla herkkuja puiston ruokakojuista sekä hörppimällä olutkärryistä myytävää huurteista.

Syö

Berliinille voisi antaa lempinimen brunssikaupunki.

Viikonloppuisin kaupungin kahviloissa tarjoillaan herkullisia brunsseja, jotka kestävät tunteja ja joilta ei ole kiire pois. Kreuzbergin kaupunginosassa sijaitseva kahvila Morgenland, vapaasti suomennettuna Aamumaa, täyttyy viikonloppuisin nälkäisistä asiakkaista niin nopeasti, että on hyvä tehdä varaus etukäteen.

Tarjolla on täydellinen brunssikattaus jälkiruokineen, paistettuine ruokineen, notkuvine hedelmälautasineen, uunituoreine sämpylöineen. Brunssi Morgenlandissa maksaa kymmenisen euroa.

Juo

Oranienburger Strassen varrella sijaitsee rentoa juhlimista etsivän matkailijan mekka, Tacheles.

Valtava autiotalokompleksi on valjastettu erilaisten taiteiden ja taitelijahenkisten ihmisten omaksi paratiisiksi.

Talossa toimii erilaisia gallerioita, elokuvateattereita, baareja ja taiteilijoiden myymälöitä.

Talon takapihalla on tehty hippileirimäinen terassialue: ihmiset voivat istua leiritulien ääressä tai vanhojen asuntovaunujen pihoilla, jalkoja rantahiekassa uittaen.

Solar Club lähellä Potsdamer Platzia on myös julkkisten suosima klubi kaikille aisteille. Ravintolan ruokatarjonta on jaettu teemalistoihin, ja asiakkaat voivat nauttia ruokaa esimerkiksi ”Vesimaailma”-, ”Äidin keittiö”- tai ”Eedenin puutarha”-ruokalistoilta.

Klubilla vierailevat maailman huippu-DJ:t, ja kaikenkukkuraksi tämä 16. ja 17. kerroksessa sijaitseva yöelämän mekka tarjoaa lumoavat näkymät öisen Berliinin ylle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. 6

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Kolmivuotias lyö ja häiriköi päiväkodissa – mikä neuvoksi? Psykologi: ”Syrjäytyminen on jo alkanut”

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. Näytä lisää