Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Saksalaisen viinikellarin aarteita

Huippuluokan Riesling on Saksasta haettuna todella sopuhintaista. Syksy on loistava ajankohta viinimatkalle.
Lokakuun alkupuoli on saksalaisille viininviljelijöille vielä kiireistä ja ennen kaikkea vuoden tärkeintä aikaa. Satoa korjataan, satoi tai paistoi.

Kuun puolivälissä tilanne rauhoittuu - ja silloin viimeistään avautuu myös matkailijalle otollinen aika viinien maailmaan.

Tilojen omistajilla on aikaa puhua tuotteistaan ja tuoreintakin vuosikertaa saattaa päästä maistelemaan vielä keskeneräisenä, suoraan käymisastiasta.

Kutkuttavaa on myös mahdollisuus hankkia laatuviinejä edullisesti. Pieneltäkin maantieteelliseltä alueelta löytyy runsaasti mielenkiintoisia viinejä, joten muutamassa päivässä ehtii hyvinkin maistelemaan jopa sataa eri viinilaatua. Se on määrä, johon on Alko-tuottein tai ravintolassa istuen kallista päästä.

Maistelu ilmaista

Maistelutuokiot ovat käytännössä aina ilmaisia, ja mitä vakavammin otettavan näköinen asiakas, sitä todennäköisemmin pöytään tulee myös tilan parhaita tuotteita. Siisti pikkutakki ei ole siten lainkaan liioiteltu varuste, ainakaan huipputiloilla.

Testasimme Saksan viininviljelyn sydänmaata, Frankfurtin ja Stuttgartin välimaastoa. Seudulla on useita viinialueita, jotka poikkeavat toisistaan niin maaperän, ilmaston kuin maastonmuotojenkin suhteen.

Itse viineissä poikkeavuudet tuntuvat maussa, tuoksussa ja ulkonäössä. Kaupanteko sujuu lähiruokatyyliin viinimyymälöissä tai tiloilla. Marketit kannattaa unohtaa.

Vain euro lisää kotiinkuljetuksesta

Kaikki saksalaiset viinitilat tai -myyjät eivät ole kiinnostuneita lähettämään tuotteitaan Suomeen asti, mutta monilta se onnistuu.

- Pullohintaan reilun euron suuruinen lisämaksu, sillä saa paketin kotiovelle saakka, Weingut Georg Breuerin Teresa Breuer kertoo.

Vielä halvemmalla selviää, jos alla on Suomeen menossa oleva auto ja tyhjä takakontti.

Tilaamme Breuerilta muutaman kymmenen pulloa Rieslingiä, muun muassa seitsemän euron Terra Montosaa, lajissaan maailman parhaimpia ostoksia.

Saksanreissuun viinit tuovat uuden ulottuvuuden, oli matkan syynä sitten työ tai huvi. Tilavierailun voi ujuttaa tiiviiseenkin ohjelmaan ja kotona on mukava maistella tuotetta, jonka hakureissusta on tarina kerrottavana.

Ja mikä parasta, Alkonkin valikoimissa on lähes sata saksalaista viiniä. Niitä sopii sitten kotona verrata.

Entäs ne verot?

1. Toisesta EU-maasta tilatusta viinistä peritään Suomessa valmiste- ja juomapakkausvero, joka perustuu tilaajan omaan ilmoitukseen.

1. Yksityisten pientilaajien tuotetilauksia ja veroilmoituksia ei juuri valvota, ja moni jättääkin lisäverot maksamatta.

3. Säädöksen mukaan viinin tilaajan on toimitettava veroilmoitus tullille kahden arkipäivän kuluessa tuotteiden vastaanottamisesta.
Tavanomaisen viinin osalta mainitut verot ovat käytännössä reilut kolme euroa litralta.

Mitä maksaa?

1. Auton vuokra esim. Frankfurtista alkaen n. 20 e/päivä.

2. Gasthaus-yöpymiset alk. 25 e/vrk/hlö.

3. Ateriat: Edullisempia kuin Suomessa.

4. Viinimaistelut: Ilmaisia.

5. Viinit: Selvästi Suomea edullisempia. Pullo hyvää valkoviiniä alk. 4 e, erinomaiset tuotteet alk. n. 7 e/pullo (tilahinta).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää