Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Tänään Ilta-Sanomissa upea matkaliite

Ilta-Sanomien ostaja saa tänään 18.1. lehden mukana komean matkaliitteen oppaaksi kesän matkoihin.
28-sivuisessa liitteessä kierretään maapallo ja esitellään lomakohteita laidasta laitaan: on Euroopan kaupunkikohteita, Välimeren rantapaikkoja, lähikohteita itä- ja länsinaapurista. Mukana on toki myös kaukomatkailua - Ilta-Sanomien matkailun tuottaja Tiina Vahtera kertoo reportaasissaan, millaista on Chongqingissä, 32 miljoonan asukkaan kiinalaiskaupungissa, josta harva on kuullut mutta jonne jo tänä kesänä pääsee suorilla lennoilla Helsingistä.

Messuextra antaa kohteiden yleisesittelyn lisäksi myös konkreettisia vinkkejä kohteisiin: Barcelonan parhaat näköalapaikat, miten päästä Symin saarelle Rhodokselta, kuinka Vienan Karjalaan kannattaa matkustaa, mistä saa edullista murkinaa Hannoverissa, kuinka yhdistää Ruotsin automatkalla Peppi ja piparminttukarkit.

Kotimaanmatkailija saa kartan pysähdyksiin Kaakkois-Suomen automatkalle. Ilta-Sanomien vuoropäällikkö, puolentoista vuoden maailmanmatkastaan juuri kirjan kirjoittanut Merja Mähkä listaa suosikkikohteensa vuoden 2012 matkoille.

Ilta-Sanomat on mukana osastollaan Helsingin messukeskuksessa Matkamessuilla perjantaista sunnuntaihin alagalleriassa G1:ssä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

    2. 2

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    3. 3

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    6. 6

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    9. 9

      Pertti Alaja saa sytostaattihoitoa – Palloliiton puheenjohtajan sairausloma jatkuu vielä

    10. 10

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

    2. 2

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    3. 3

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    6. Näytä lisää