Nestori

Matkat

Valikko

Matkat

Tämä mies on asunut jo 3 kuukautta Helsinki-Vantaalla

Slovakialainen mies asuu lentoasemalla, koska hänellä ei ole varaa lippuun Madridiin.  
Trnavalainen Lubos Bacík kuljeksii päivät pitkin ykkös- ja kakkosterminaalien välistä käytävää, nukkuu yöt penkeillä ja käy peseytymässä aseman vessoissa tai läheisessä urheilukeskuksessa. Ruokaa hän kertoo saavansa kahdelta naiselta, mahdollisesti aseman työntekijöiltä.

Hän on elänyt näin viime joulukuusta saakka.
 
Lontoosta Helsinki-Vantaan lentoasemalle tullut elektroniikka-asentaja Bacík haluaisi jatkaa matkaansa seuraavaksi Madridiin, mutta liput maksavat liikaa. Hän ei myöskään pääse verkkopankkiinsa ilman nettiyhteyttä tai tunnuksia. Kännykkää hänellä ei ole, joten hän ei voi soittaa apua.
 
Mies ei puhu englantia, vaan kotikielensä lisäksi ainoastaan saksaa. 
 
Hän kertoo Ilta-Sanomille lentoaseman kahvilassa, että ystävä auttaa häntä lipun ostossa, kun ne halpenevat. Bacík vaikuttaa hyvin epäluuloiselta Slovakian suurlähetystöä ja viranomaisia kohtaan. Hänen puheessaan toistuu sana mafia, ja hän epäilee, ettei häntä edes haluta takaisin Slovakiaan. 
 
Kun Bacík yhdistetään toimittajan kännykällä Slovakian suurlähetystöön, hän puhuu kiivaasti suurlähetystön konsulin kanssa. Puhelu keskeytyy äkisti, ja Bacík kertoo konsulin katkaisseen puhelun.
 
Slovakian suurlähetystölle miehen tapaus on tuttu. Bacíkin torstaiseen puheluun vastasi Konsuli Andrej Tabacík. Hän kertoo Ilta-Sanomille, että mies kieltäytyy kaikesta avusta, jota hänelle tarjotaan takaisin Slovakiaan matkustamiseksi.
 
- Hän ei halua mitään muuta apua kuin rahaa Madridin lentolippuun, eikä sellainen ole mahdollista yleisten säännösten takia. 
 
Bacík kysyi puhelimessa, voisiko olla suurlähetystön kautta yhteydessä Madridissa asuvaan ystäväänsä, joka voisi lähettää hänelle rahaa.
 
- Tarjosin mahdollisuutta, että hän voisi olla yhteydessä perheeseensä ja matkustaa takaisin Slovakiaan, mutta hän kieltäytyi. Hän halusi nimenomaan Madridiin, koska joitain valmisteluja oli jo tehty, Tabacik kertoo.

Tarjosin mahdollisuutta, että hän voisi olla yhteydessä perheeseensä ja matkustaa takaisin Slovakiaan, mutta hän kieltäytyi. (Konsuli Andrej Tabacik)

Konsulin mukaan mies asuu virallisesti Saksassa. Konsuli myös huomauttaa, että miehellä on mielenterveysongelmia.
 
- Olen puhunut slovakialaisen lääkärin kanssa, joka hoiti häntä vuosia sitten. Hänellä ei ole tällä hetkellä lääkitystä, eikä hän suostu ottamaan sellaista. 
 
Tabacik sanoo, että ennen kuin mies tuli Helsinkiin, tilanne Heathrown lentoasemalla oli aivan samanlainen.
 
Konsuli muistuttaa, että lentoasemalla Bacík ei tee mitään sääntöjen vastaista, on siisti ja hiljainen. 
 
Asiasta uutisoivat ensin Helsingin Uutiset ja Vantaan Sanomat.

Aikaraja pian täynnä

Niin kauan kuin lentoasemalla oleskeleva Lubos Bacík ei aiheuta häiriötä, poliisilla ei ole hänen suhteensa minkäänlaisia intressejä. Kohta mies tosin on ollut lentoasemalle EU-kansalaisille sallitut kolme kuukautta.
 
- Sitten poliisi voi alkaa valmistella maasta poistumista, kertoo Liikkuvan poliisin lentoaseman yksikön komisario Christer Ahlgren
 
Kun kuukaudet tulevat täyteen, poliisi ottaa yhteyttä ulkomaalaisvirastoon, josta tehdään päätös, jolla henkilö palautetaan kotimaahansa.
 
Ahlgrenin mukaan lentoasemalla majailee toisinaan henkilöitä pidempäänkin, muttei yleensä viikkoa kauempaa.
 
Finavian apulaisjohtaja Esa Siponen arvelee, että maailmalla yleinen ilmiö on nyt rantautumassa Suomeen. Hänen mukaansa Finavian täytyy ottaa kantaa siihen, kuinka suhtautua asemalla oleskeleviin.
 
- Joudumme miettimään, kuinka tähän tullaan kiinteistön omistajan roolissa puuttumaan.
 
Siposen mukaan Finavia ei pidä oleskelua hyvänä asiana: Lentoasema on tarkoitettu lentomatkustajille. 
  
Elokuvasta tuttu tarina

Kuuluisin lentoasemalla asunut henkilö on iranilainen Mehran Karimi Nasseri. Hän asui vuosina 1988–2006 Pariisin lähellä Charles de Gaullen lentoaseman ensimmäisen terminaalin lähtöaulassa. 
 
Monien mutkien kautta Pariisiin saapunut pakolainen Nasseri ei onnistunut todistamaan taustaansa tai henkilöllisyyttään Ranskan viranomaisille. 
 
Nasseri vietti päivänsä kuuntelemalla radiota, lukemalla kirjoja ja kirjoittaen päiväkirjaansa, josta myöhemmin tehtiin elämäkerta The Terminal Man, Terminaalimies.
 
Vuonna 1999 Ranskan viranomaiset myönsivät Nasserille väliaikaisen viisumin. Nasseri olisi halunnut nimeensä etuliitteen Sir. Koska sitä ei myönnetty, hän jäi edelleen kentälle.
 
Elokuun 2006 jälkeen Nasseri ei enää ole ollut lentokentällä. Huhujen mukaan hänet oli viety sairaalaan. Maaliskuussa 2007 hän siirtyi Emmaus-liikkeen vastaanottokeskukseen Pariisissa.
 
Steven Spielberg ohjasi vuonna 2004 elokuvan Terminaali, joka pohjautui Nasserin kirjaan. Elokuvassa kuvitteellisesta Itä-Euroopan maasta kotoisin oleva Viktor Navorski jää jumiin John F. Kennedyn kansainväliselle lentokentälle.
 
Tom Hanks näytteli vuonna 2004 valmistuneessa Terminaali-elokuvassa maailman kuuluisinta lentoasemalla asunutta henkilöä, Mehran Karimi Nasseria. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Lumisaderintama liikkuu Etelä-Suomen ylitse – liikennevirastolta varoitus ajokelistä

    7. 7

      Tamperelainen Samppa, 32, kertoo lapsuudestaan: isä hakkasi äitiä juovuksissa – pikkupoika yritti suojella

    8. 8

      Aira Samulinin, 90, koko tarina: Isä sanoi viikko ennen kuolemaansa sanat, joista tuli Airan elämäntehtävä

    9. 9

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    10. 10

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää