Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Länsinaapuri tempaisee - Ruotsi pistää matkailuun 60 miljoonaa kruunua!

Ruotsin Tillväxtvärket on valinnut viisi kohdetta kestävän matkailun pilottihankkeeseen.

Ne ovat Åre, Tukholman saaristo, Vimmerby, Kiruna sekä Bohuslän. Niitä tuetaan vuosina 2012-2014 yhteensä 60 miljoonalla kruunulla kestävien matkailutuotteiden kehittämisessä.

Rahat tulee käyttää kestävän turismielinkeinon kehittämiseen sekä kestävien innovaatioiden tukemiseen kohteissa.

- Valituilla kohteilla on hyvät edellytykset kasvaa kansainvälisillä markkinoilla ympärivuotisiksi turistikohteiksi. Kohteet sijaitsevat maantieteellisesti ympäri Ruotsia ja ovat kooltaan erilaisia. , kertoo Tillväxtverketin toimitusjohtaja Christina Lugnet.

Lugnetin mukaan kohteilla on vankat edellytykset korostaa entisestään vetovoimaisuuttaan luonnon, kulttuurin sekä rakennettujen nähtävyyksien avulla.

Investointivarat on tarkoitus jakaa pienille ja keskisuurille turismitoimijoille. Lugnetin mukaan kaikki valitut kohteet houkuttelevat ulkomaalaisia turisteja jo nyt, mutta toiveissa on, että tulevaisuudessa kestävän matkailun rooli saattaa vaikuttaa merkittävästi myös matkakohteiden valintaan. 

Kaikissa kohteissa sekä yksityiset että kunnalliset tahot ovat osoittaneet mielenkiintonsa kestävän matkailun kehittämiseen. Kiinnostus kestävän matkailun pilottihanketta kohtaan on ollut suurta, sillä 40 ruotsalaista matkailukohdetta haki Tillväxtverketin rahoitusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    3. 3

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo pitää lehdistötilaisuuden

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    6. 6

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    3. 3

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo pitää lehdistötilaisuuden

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    6. Näytä lisää