Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Miksi Pendolino maksaa enemmän, vaikka se ajaa IC-vauhtia?

Osa Pendolino-junista ajaa yhtä hitaasti kuin intercity-junat, mutta matkoista veloitetaan silti Pendolino-lipun hinta.
Näin toimitaan esimerkiksi Tampereen ja Helsingin välillä. VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari, miksi?

– Kyseiset junat ovat poikkeuksia, niitä on vain pari päivässä. Aamun aikainen ja illan viimeinen Pendolino pysähtyvät useammalla asemalla, koska siihen aikaan ei kulje muita kaukojunia ja on haluttu palvella väliasemien asiakkaita.

Miksei tätä väliä liikennöidä IC-junilla?

– Ainakin illan juna tulee Tampereelle Oulusta asti. Tampereen pohjoispuolelta tulijat hyötyvät selvästi Pendolino-vauhdista.

Miksi lipun hinnasta joutuu maksamaan Pendolino-hinnan, vaikka ei saa nopeudesta saatavaa hyötyä?

– Matka-aika ei sinänsä vaikuta, vaan hintaero tulee kalustosta. Esimerkiksi Helsingin ja Turun välillä on sama tilanne. Siellä kulkee sekä Pendolinoja että intercity-junia, ja niiden matka-aika on minuutilleen sama. Rantarata on pääosin yksiraiteinen, ja siellä on ruuhkaa.

Onko hinnoittelu teistä epäreilu?

– Meille ei ole tullut palautetta asiasta. Enemmänkin ihmiset ovat kiinnostuneita kalustosta, onko junassa esimerkiksi langatonta nettiä ja ravintolavaunua.

Eikö matkustajille pitäisi kertoa, että Pendolinon matka-aika vaihtelee?

– Matkustaja itse katsoo sen lähtö- ja tuloajan. En pysty ottamaan kantaa, kuinka relevantti tieto tämä olisi.

Voiko hintaan tulevaisuudessa vaikuttaa kaluston lisäksi matkan kesto?

– Voihan sekin joskus olla hinnoitteluperuste. Seuraava askel hinnoittelumuutoksessa on se, että hiljaisina aikoina kulkevat matkustajat saavat lipun halvemmalla kuin ruuhka-aikaan kulkevat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Syyttäjä vaatii Axl Smithille 1,5 vuoden ehdollista vankeutta – korvausvaateet nousevat yli 170 000 euroon

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. 6

      Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    9. 9

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    10. 10

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Syyttäjä vaatii Axl Smithille 1,5 vuoden ehdollista vankeutta – korvausvaateet nousevat yli 170 000 euroon

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. Näytä lisää