Selma

Matkat

Valikko

Matkat

Nam! Ennustava Jakki-meritursas sai ensimmäisen joululahjan

Sea Lifen akvaariot on koristeltu joulun tunnelmaan ja Jakki-meritursas sai jo ensimmäisen joululahjansa.
Sea Life valmistautuu jouluun. Kesän ennustusten jälkeen Jakki-meritursas on käynyt mustekalakoulua.

- Tarkoitus on, että Jakki oppisi avaamaan ensimmäisen lukukautensa päätteeksi esimerkiksi purkin kannen lonkeroillaan, kertoo Sea Life tiedotteessaan.

Joulun myötä Jakille on koittanut loma-aika, joka käynnistyi itsenäisyyspäiväviikolla ensimmäisen joululahjapaketin avaamisella. Jakin paketista paljastui sen herkkuruokaa, rapuja.

Jakki innostui lahjapaketin avaamisesta melkein yhtä paljon kuin sen sisällöstä. Meritursas kuljetti pakettinsa aluksi pesäkoloonsa tutkittavaksi.

Sea Lifessa valmistaudutaan tällä hetkellä jouluun. Punapiraijoiden altaaseen on laskettu joulukuusi ja Jakki-meritursasta viihdyttävät joulupallot. Torstaina 13.12. Sea Lifessa suoritetaan  valtamerialtaan joulusiivous, jolloin sukeltajan kuuraavat allasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    7. 7

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    10. 10

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää