Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Viranomaiset valppaana matkailijoiden "vatsatuliaisten" suhteen

Suomalaisviranomaiset ovat lähivuosina tarkkana.

Valppaana heidät pitää eläinten ja ihmisten välillä tarttuvat taudit eli zoonoosit.

Esimerkiksi elintarvikkeiden ja ihmisten lisääntyvä liikkuvuus voi vaarantaa väestön terveyden, vaikka uusia uhkaavia zoonooseja ei olekaan tällä hetkellä näköpiirissä.

Torjuntatöitä tehdään esimerkiksi sen eteen, ettei eläimistä ja elintarvikkeista siirtyisi ihmisiin mikrobilääkeresistenssiä. Mikrobilääkeresistenssi tarkoittaa bakteerien lisääntyvää vastustuskykyä antibiooteille ja muille mikrobilääkkeille.

Vastustuskykyisiä ESBL-bakteerikantoja voi kulkeutua Suomeen esimerkiksi matkailevien kansalaisten suolistomikrobistossa.

– Ongelmana on se, että jääkö tällainen bakteeri ihmisen suolistoon ja leviää sieltä sairaalaympäristöön, jos ihminen joutuu sinne muusta syystä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Anja Siitonen.

Keskiviikkona julkaistussa, vuosien 2013–2017 kansallisessa zoonoosistrategiassa ei kuitenkaan lietsota hysteriaa. Päätavoitteena on Suomen hyvän zoonoositilanteen säilyttäminen.

Mikrobilääkeresistenssin ehkäisyn lisäksi keskitytään erityisesti kampylobakteerin aiheuttamiin tartuntoihin. Kampylobakteeria esiintyy Suomessa varsin vähän, mutta kotimaisista tartuntalähteistä olisi saatava lisätietoa.
 
Valistus ei tavoita kaikkia

Suomalaisviranomaisten yhteistyö zoonoosien ehkäisyssä on maailmanlaajuisesti katsottuna poikkeuksellisen laajaa. Asiantuntijat ja elintarvikeketjun avainhenkilöt ovat hyvin perillä vaadituista toimenpiteistä, mutta kansalaisten valistaminen on pulmallisempaa.

Moni ei enää kuuntele asiantuntijalausuntoihin tukeutuvaa perinteistä tiedotusta. Tämä näkyy paitsi rokotteiden vastustamisena, myös riskialttiiden elintarvikkeiden, kuten elävän ravinnon ja raakamaidon suosimisena.

– On silti tärkeää, että ihmiset tekisivät valintansa paikkansa pitävien tietojen pohjalta, sanoo ylilääkäri Anni Virolainen-Julkunen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Edellinen zoonooseja koskenut strategia laadittiin vuosille 2004–2008. Tuolloin tavoitteena oli esimerkiksi vähentää eläinperäisiin tauteihin liittyvien sairaustapausten määrää. Siihen ei päästy, mutta sairastuvuus ei myöskään lisääntynyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    9. 9

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    10. 10

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. Näytä lisää