Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Bonaire, sukeltajien paratiisi

Sukellusmatkan jälkeisessä euforiassa tulee helposti ylistettyä sitä tuoreinta kohdetta maailman tähän asti parhaimmaksi.

On monia syitä, miksi karun ja pienen Bonairen saaren ympärysvesiä pidetään eräinä maailman hienoimmista. Tärkein on Bonairen sijainti hurrikaanivyöhykkeen ulkopuolella. Siksi matalalla sijaitsevat koralliriutat ovat säästyneet tuhoavilta myräköiltä. Saaren länsipuolella meri pysyy tyynenä läpi vuoden.

Sukellusnautintoa lisää alueen suojelu. Ensiaskeleet otettiin jo vuonna 1961, jolloin merikilpikonnien suojelu aloitettiin. Vuonna 1979 perustettiin Bonaire Marine Park, joka kattaa Bonairen sekä Klein Bonairen rannikot ja merialueet. Sukellus näillä alueilla on mahdollista 25 dollarin vuosimaksua vastaan. Suurin ansio puiston nykytilasta kuuluu legendaariselle kapteeni Don Stewartille, joka aloitti sukelluskohteiden järjestelmällisen poijutuksen ja ohjeistuksen.

Saaren ranta-alueilta löytyy noin 85 rekisteröityä sukelluskohdetta. Suurin osa sijaitsee Bonairen rannan tuntumassa, jolloin sukeltaminen on mahdollista ilman erillistä venekyytiä. Sukelluskeskuksesta riippumatta keskimääräinen venematka kohteelle on noin 15 minuuttia.

Retket sisältävät tyypillisesti kaksi sukellusta. Veneet lähtevät yleensä puoli yhdeksältä ja palaavat puoliltapäivin. Kolmas venesukellus lähtee lounaan jälkeen kello 14. Samalla on mahdollista käydä läheisen Klein Bonaire -saaren upeilla kohteilla. Paketteihin voi ostaa optiona rajattoman määrän rantasukelluksia, jolloin sukeltajalla on oikeus käyttää sukelluskeskuksen ilmasäiliöitä läpi vuorokauden. Parhaimpien keskuksien rannasta on vapaa pääsy suoraan riutalle. Tämän ansiosta yösukellukset ovat erittäin rentouttavia ja helppoja järjestää.

Toinen tapa on ostaa vain ilmasäiliöiden rajaton käyttöoikeus ja vuokrata auto. Rannalta on mahdollista sukeltaa lähes kaikille Bonairen pääsaaren sukelluskohteille. Autovuokraamoista ja sukellusliikkeistä saa hyvän kartan kohteista.

Maastoon sukelluskohteet on merkitty keltaiseksi maalatuilla kivillä ja mereen keltaisella poijulla.

Puhtaan veden ja sääolosuhteiden takia näkyvyys on lähes aina 30 metriä. Veden lämpötila on läpi vuoden 26-28 astetta, ilman lämpötila keskimäärin 28 astetta ja vuotuinen sademäärä 560 milliä. Vaatimaton sadekausi kestää lokakuusta tammikuuhun. Saaren turismista 90 prosenttia perustuu sukellukseen. Luonnonvaraisia hiekkarantoja ei juuri ole ja muitakin perinteisiä turistien viihdepalveluja on niukasti. Saaren pohjoisosassa on mainio luonnonsuojelualue, Washington-Slagbaain kansallispuisto. Tutustuminen saaren luontoon on hyvä tehdä täällä.

Vuodenajoista riippuen puistossa voi bongata yli 190 eri lintulajia, liskoja ja paljon kaktuksia sekä jylhiä kalliorantoja. Sukeltaminen on myös mahdollista useista paikoista. Luonnonpuistokierros on mukavaa tekemistä viimeiselle päivälle ennen lentoa.

Bonaire

Mikä?

Bonaire kuuluu Alankomaiden Antilleihin. Kielenä papiamento ja hollanti. Englannilla ja espanjalla pärjää hyvin. Väkiluku 14000. Aikaero 6 tuntia. Saari on 39 km pitkä ja 5-11 km leveä. Sijaitsee Etelä-Karibialla 80 km Venezuelasta pohjoiseen. Näin pääset

KLM lentää Amsterdamista monta kertaa viikossa, Bonaire on välilasku matkalla Ecuadoriin ja Peruun. Lentoaika Amsterdamista 9,5 tuntia. Maista

Syö kalaa ja muita merenantimia. Kaikki muu ruokatarvike tuodaan Venezuelasta. Varsinaista omaa ruokakulttuuria ei ole. Ravintoloita löytyy italialaisesta perulaiseen. Kraanavesi on hyvää ja juotavaa. Olut on mautonta hollantilaista janojuomaa. Viinit Chilestä ja Argentiinasta. Mitä maksaa?

Alankomaiden Antillien guldeni (ANG) on noin 40 eurosenttiä. Guldeni on sidottu dollariin. Dollari käy maksuvälineenä kaikkialla.Lento Helsingistä Bonairelle maksaa noin 850 euroa.

Buffet-aamiainen 8-10,5 euroa. Lounas 5-10,5 euroa, illallinen (kolme lajia) 14 eurosta alkaen. Majoitus alkaen 50 euroa/yö. Hyvätasoinen resort-merenrantahuone etukäteen maksettuna noin 80 euroa/yö.

Autonvuokra 21-49 euroa/vrk, viikkovuokrat suhteessa halvempia.

Kahden sukelluksen venepaketti vapaalla ilmasäiliöiden käytöllä maksaa 42-49 euroa/päivä. Päivän kolmas venesukellus 14-17 euroa. Pelkkä säiliöiden vapaakäyttö 15-19 euroa/päivä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  2. 2

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. 6

    Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaat uhrit opiskelivat autoalaa – ammattikoululaisille järjestetty kriisiapua

  7. 7

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  8. 8

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  9. 9

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  10. 10

    Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  2. 2

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. Näytä lisää