Onni, Sisu

Matkat

Valikko

Matkat

Kanarian-neitsyys meni!

Ei hyvältä näytä.

Las Palmasin kentän reuna häämöttää lentokoneen näyttöruudussa, mutta kone keikkuu kovin. Edessä on vain merta.

Puristan rystyset valkoisena käsinojia. Lentopelkoon ei sudokun ratkominen enää auta.Laskeudumme myrskytuulista huolimatta turvallisesti.

Ja myönnetään: mukavaltahan lämmin tuulahdus ja auringonpaiste tuntuvat. Tätä tänne on tultu hakemaan.Mutta löytyykö täälltä mitään muuta? Olin elänyt 35 vuoden ikään tuntematta tarvetta lähteä Kanariansaarille.

Ennen kuin koneen pyörät ehtivät koskettaa kenttää, väkevin muistoni Kanariasta on neonvärisin kirjaimin koristeltu piraattioloasu, jonka vanhempani toivat tuliaisiksi ensimmäiseltä seuramatkaltaan.

Olin 13-vuotias. Seuraavat 22 vuotta nyrpistin nokkaani Kanarialle ja nautin kaupunkilomista Keski-Euroopassa. Ystäväpiiristäni löytyy myös Kanaria-faneja. Heistä fanaattisin vannoo syvän rusketuksen ja halvan shoppailun nimiin.

Ennakkoluuloni ovat aina olleet vahvat.

Kanaria on tuonut mieleen kieltä taitamattomat turistit, jotka haluavat syödä suomalaisia lihapullia myös ulkomailla.

Sittemmin olen lukenut brittituristeista, joille viina maistuu vielä paremmin kuin suomalaisille.

Mielikuvissani maisemia leimaavat örveltävät turistit ja hotelliryppäät toisensa perään.

Mitä Kanarialta oikeasti löytyy?

Gran Canarialla aurinko paistaa lähes koko nelipäiväisen vierailumme ajan.

Hotellin altaalla voi lekotella rauhassa ja ravintolassa saa erinomaisia paikallisherkkuja.

Ne vähässä suolavedessä keitetyt, ryppyiset perunat eli patatas arrugadas mausteisen mojo-tomaattikastikkeen kera vievät kielen mennessään.

Tuore guacamole, espanjalainen ilmakuivattu kinkku jamon serrano... yksi omista hyvän matkan kriteereistäni on jo täyttynyt.

Mutta ne maisemat. Gran Canarialla on vehreyttäkin, mutta hotelliryppäät todella hallitsevat maisemaa.

Jyrkilläkin rinteillä on nostureita kasaamassa jälleen yhtä hotellia. Äänimaisemaa hallitsee jatkuva rakentamisen kolke.

Kalastajakylä Puerto de Mogan on piristävää vaihtelua hotellikyliin: mukavia kahviloita, kauniita istutuksia, purjeveneitä, merta.

Kanarian hotelleissa eletään kiivasta kylpyläbuumia. Lähes kaikissa tasokkaissa hotellissa on hierojia, turkkilainen sauna ja kosmetologeja.

Hemmottelu tuo vaihtelua auringonpalvontaan, jota itse en jaksa juurikaan harrastaa. Myös golfareille Kanarialla riittää greenejä. Harmi vain, että itse en ole lajista innostunut.

Kanarian-matka vaatiikin kaltaiseltani nirppanokalta rohkeaa heittäytymistä aurinkoturistin asemaan.

Kansainvälisten nuorten tähdittämässä Garbos Dinnershowssa voi harjoitella!

Ravintolan tarjoilijat toimivat myös hittejä vilisevän musiikkishown tähtenä, ja asiakkaiden tulee kannustaa omaa tähteään äänekkäästi.

Normaalisti suomalaista nolottaisi tällainen möykkääminen, mutta kun keskinkertainen ruoka on kulautettu alas mukiinmenevän viinin kera, niin johan rupeaa rusottavaposkisen svedu-Peterin esitys innostamaan!

Yöelämän testiin pikku joukkomme neuvottiin Playa del Inglesiin Yumbon ostoskeskukseen, missä on runsaasti baareja ja discoja.

Onhan niitä; kaikki tosin tuntuvat varatuilta seksuaalivähemmistöjen rientoihin.

Taksikuski tietää paremman menomestan pitkän matkan päässä. Hytkymme hetken huomattavasti nuoremmille tarkoitetussa diskossa - sitten baariin.

Murskattua minttua sisältävät mojito-drinkit ovat hyviä, liiankin hyviä!

Neljän päivän minireissu ei muuta mielikuvaani Kanariasta radikaalisti mihinkään.

Jos haluat aurinkoa ja hemmottelua, etkä häiriinny hotelliryppäistä, mene Kanarialle.

Sinne suuntaa jälleen tänä syksynä tuhansia muitakin suomalaisia.

VIISI VALTTIA

Atlantilla lähellä Afrikan rannikkoa sijaitsevat Kanariansaaret muodostuvat seitsemästä eri saaresta: Gran Canaria, Teneriffa, Lanzarote ja Fuerteventura sekä pikkusaaret La Gomera, La Palma ja El Hierro.

Suomalaisten massaturismi saarille alkoi 1970-luvulla.

Oscar-palkittu espanjalaisnäyttelijä Javier Bardem on syntynyt Gran Canarian saarella, Las Palmasissa 1.3.1969. Tätä eivät tosin tuntuneet tietävän paikallisetkaan! Talviaikana pohjoismaalaisia turisteja lentää Kanarian saarille jopa 20000 viikossa. Kesäaikaan Kanarialle lennätetään turisteja Keski-Euroopasta.

Asukkaita on noin 1,9 miljoonaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

  2. 2

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  3. 3

    Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 12 loukkaantunut

  4. 4

    Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

  5. 5

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  6. 6

    Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

  7. 7

    Tieliikennelain uudistus tarjoaisi valtavan helpotuksen rikkaille – jättisakot saanut miljonääri: ”Oikeansuuntainen päätös”

  8. 8

    F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

  9. 9

    Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

  10. 10

    Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  6. 6

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  7. 7

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  8. 8

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  9. 9

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  10. 10

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

  2. 2

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  3. 3

    Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 12 loukkaantunut

  4. 4

    Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

  5. 5

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  6. Näytä lisää