Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Seksi oli liikaa tsunamiuhria surreelle Phuketissa

Seitsemän vuotta sitten hyvän ystävänsä tsunamissa Thaimaan Phuketissa menettänyt mies kuoli traagisesti.
Phuketin poliisin mukaan uusiseelantilainen mies oli kuollut liiallisen seksin aiheuttamaan sairauskohtaukseen.

Mies oli yhdessä ystävänsä kanssa saapunut Phuketiin ottamaan osaa siellä vuosittain järjestettävään tsunamin uhrien muistotilaisuuteen, jossa taivaalle päästetään leijumaan kynttilöitä.

Tilaisuus pidetään 26. joulukuuta, jolloin tsunami iski.

Muistoseremonian jälkeen 30- ja 29-vuotiaat uusiseelantilaiskaverukset menivät tyttöbaareistaan tunnetulle Patongin rannalle.

Toinen miehistä ihastui kahteen baarityttöön ja poistui yhdessä heidän kanssaan hotellihuoneeseen.

Seuraavana aamuna mies löydettiin kuolleena huoneesta.

- Mies oli kertonut ystävälleen, että tytöt olivat niin kauniita, että hän päätti ottaa molemmat. Löysimme huoneesta kaksi käytettyä kondomia sekä seksistimulanttia, kuvailee komisario Jakapong Lurng-On Phuket Wan -nettiuutisille.

Miehen ystävä löysi kaverinsa ruumiin tiistaina aamulla. Molemmat baaritytöt olivat kadonneet.

Poliisin mukaan menehtynyt 30-vuotias mies oli ylipainoinen ja hänellä saattoi olla terveysongelmia.

Aiemmin tänä vuonna jo kaksi muuta länsimaista turistia on kuollut Phuketissa samanlaisissa, seksistä aiheutuneissa olosuhteissa.

Ota kantaa

Pelottaako kopterikyyti?

Pelottaa 70% Ei pelota 30%
Ääniä yhteensä 193

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    8. 8

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    9. 9

      Vilauttelusta tunnettu Täydellinen nainen Joanna, 37, paljasti jälleen lähes kaiken – harmistui ”rumasta” alusvaatevalinnasta

    10. 10

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. Näytä lisää