Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Ole tarkkana - varas saattaa iskeä lentokoneen matkustamossa!

Lentokentällä vaanivista voroista tietäminen kuuluu jokaisen matkailijan reissutietämykseen. Nyt kannattaa olla silmätarkkana myös yläilmoissa.
Airfarewatchdog.com-sivuston perustaja George Hobica kertoo BBC:lle, että lennon aikana tapahtuvat varkaudet ovat yllättävän yleisiä. Matkustaja ei voi luottaa siihen, että käsimatkatavarat ovat turvassa penkkien yläpuolisessa tavaratilassa.

- Matkustaja olettaa liian herkästi, että suljetussa tilassa heidän kanssaan matkaavat ovat rehtejä. Ihmisten tarkkaavaisuuden taso alenee.

Varastettujen henkilökohtaisten elektronisten laitteiden jäljittämiseen ja arkaluonteisten tietojen poistamiseen erikoistunut Absolute Software on pitänyt tilastoa yläilmoissa tapahtuneista laitevarkauksista. Yrityksen mukaan heille raportoidusta matkustamiseen liittyvistä tapauksista 24 prosenttia tapahtui lentokoneissa matkan aikana.

Silmät auki myös turvatarkastuksessa

Derek Skinner, yhtiön tutkivista palveluista vastaava, sanoo, että yleensä tilaisuus tekee varkaan.

-  Usein kannettavaa tietokonetta säilytetään edessä olevan istuimen alla tai irrallaan matkatavaroiden säilytysboksissa. Ne myös unohdetaan sinne eivätkä laitteet useinkaan päädy kadonneiden tavaroiden osastolle kentällä.

Hän muistuttaa myös, että kannattaa ollaan tarkkana turvatarkastuksessa. Oma tabletti tai kannettava saattaa liukua linjastolla eteenpäin, kun matkustaja itse on juuttunut metallinpaljastimen reagoinnin aiheuttamaan turvatarkastukseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    7. 7

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Esikoisensa saanut Sipe Santapukki julkaisi söpön kuvan ensimmäiseltä kärrylounaalta – vaunuissa Apulanta-heijastin

    10. 10

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää