Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Virun Valuuttabaari palaa takaisin

Vakoilua, nailonpaitoja, mustia ruplia, sukkahousuja ja kansojen välistä ystävyyttä! Ei nyt sentään tätä, mutta Viru-hotellin legendaarinen Valuuttabaari avautuu 20 vuoden tauon jälkeen.

Vieläkö nurkkaan istahtaa mies, joka ei liikoja puhu, mutta kuuntelee? Hääriikö ovella pikkupoikia purkkaa kyselemässä? Haluaako joku paikallinen kuulla, mitä autot maksavat Suomessa?

Ei enää, mutta Valuuttabaari palauttaa hymy suunpielessä muistoja mieleen neuvostoajalta. Oikeastaan baarissa ei tuolloin olisi sen ”hiljaisen miehen” ja baarimestarin lisäksi olla muita paikallisia, koska heillä ei saanut olla valuuttaa.

Nyt baarissa alkavat pyöriä nonstoppina vanhat dokumenttifilmit, taustalla rahisevat Melodian LP-levyt ja lukemistoksi on vuonna 1972 ilmestynyttä kirjallisuutta, hotellin viestintäpäällikkö Peep Ehasalu kertoo.

Avajaiset 13. huhtikuuta

Parhaillaan hän käy keskusteluja taidemuseon kanssa, jotta saisi näyttelyn vuoden 1972 maalausten reproista.

- Eli haluamme tarjota mukavaa olotilaa, hauskaa ja todellista historiaa, joka kuvaa mennyttä aikaa. Baarin seinille tulee tietysti isoja valokuvia hotellin historiasta, ja siellä on todella hauskoja löytöjä, Ehasalu lupaa.

Uusittu Valuuttabaari avautuu Virun toisessa kerroksessa 13. huhtikuuta. Nykyisin paikalla on Bogart-niminen baari.

Ehasalu sanoo väännön baarin nimestä olleen vaikea, koska nimen pelättiin herättävän vääränlaisia odotuksia tai viittaavaan väärällä tavalla menneeseen.

Aluksi tyrmäys

- Aluksi tyrmäsimme Valuuttabaarin nimen, koska meillä on euro ja pelkäsimme, että nimi herättää vääriä odotuksia. Toisaalta mikä meillä on käytössä?  Yhteisvaluutta euro, eikö niin.

- Valuttaa on puhekielinen ilmaisu ulkovaluutasta, mutta virallisesti se tarkoittaa vain rahaa tai rahajärjestelmää. Joskus aiemmin käytössä olleet viralliset valuutat saavat nyt siirtyä Virun museosta Valuuttabaarin seinälle.

- Toinen ristiriitainen tunne liittyi siihen, että se olisi ikään kuin paluu menneisyyteen. Toisaalta taas Valuuttabaari oli yksi hienoimmista paikoista koko talossa. Emme palauta menneisyydestä harmaata vaan päinvastoin, jotakin arvokasta, Ehasalu selvittää.

Ja vielä täsmennykseksi: Vuoden 2012 Valuuttabaarissa käy vain paikallinen valuutta eli euro sekä kansainväliset luotto- ja maksukortit. Ruplat eivät käy. Eivätkä muuten dollaritkaan.

Ota kantaa

Kävitkö koskaan Virun Valuuttabaarissa?

Kyllä 20% En 37% En muista 43%
Ääniä yhteensä 873
  • Viro

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    8. 8

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    9. 9

      Trump ilmoitti uuden kansallisen turvallisuus­neuvonantajansa nimen

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. Näytä lisää