Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Naantali Spa on mukavin!

IS:n lukijat valitsivat Suomen kivoimmaksi hotelliksi Naantali Span.

Naantali Spa -hotelli on valittu monesti Suomen parhaaksi kokoushotelliksi, viimeksi vuosi sitten.Voitto IS:n hotelliäänestyksessä otetaan Naantalissa tyytyväisenä vastaan.

- Tämähän on erittäin mukava uutinen. Olemme äärimmäisen tyytyväisiä ja kiitämme äänestäjiä, hotellinjohtaja Hans Niemi sanoo.

Niemi arvelee "mukavin hotelli" -tittelin avaimiksi ammattitaitoista ja palveluhenkistä henkilökuntaa.

Niemi korostaa myös sitä, että Naantalin Spa hotelli on ollut vuosien ajan monessa asiassa edelläkävijä.

- Me teemme edellä ja muut tulevat perässä, Niemi sanoo.

Lappeenrantalainen Helge Dunder , 80, on kolmatta kertaa hotellissa. Naantaliin hänet toi tälläkin kertaa sotaveteraanien kuntoutus.

- Täällä pelaa kaikki. Henkilökunta on tehtäviensä tasalla. Olen ollut myös muualla vastaavissa paikoissa, mutta kyllä tämä on ylivertainen, Dunder kehuu.

Uumajasta Ruotsista Naantaliin saapunut viiden eläkeläisnaisen ryhmä ihastui heti hotelliin ja sen ympäristöön.

- Aivan ihana paikka, naiset kehuvat.

He ovat Suomessa kahden päivän syyslomalla. Aviomiehet jätettiin kotiin.

- Miehet lähtivät hirvimetsälle, uumajalainen Britt Felt valottaa.

- Olemme vain ja nautimme kaikesta tästä. Tietysti käymme kylpylässä ja hieronnassa, ja ehkä ostoksilla ja nähtävyyksiä katsomassa Turussa.

- Niin ja tietysti tanssimassa, Benedic Andersson lisää.

Hotellin vastaanotossa työskentelevä Hanna Vanhanen tunnustaa, että voitto maistuu ihanalta.

Henkilökunta auttaa asiakasta aina tarpeiden mukaan. Asiakasta ei jätetä missään vaiheessa.

Kympin kärki

1. Naantali Spa Hotel2. Holiday Club Katinkulta, Vuokatti3. Hotel Kämp, Helsinki4. Sokos Hotel Tammer, Tampere5. Radisson SAS Royal Hotel, Helsinki6. Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna7. Haikon Kartano, Porvoo8. Holiday Club Caribia, Turku9. Ikaalisten Kylpylä10. Rantasipi Imatran Valtionhotelli

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

  8. 8

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  9. 9

    Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

  10. 10

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  6. 6

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  7. 7

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  8. 8

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. Näytä lisää