Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

IS Saharassa: Viikon kamelisafarille vain 170 eurolla!

Douzin kaupunki ja kymmenen kilometrin päässä oleva Mehari Zaafranen telttakylä Etelä-Tunisiassa sijaitsevat Yhdysvaltojen kokoisen hiekkarannan reunassa.

Vuorovesi kävi täällä viimeisen kerran 2,5 miljoonaa vuotta sitten, jolloin maailman suurin autiomaa syntyi.

Tervetuloa Saharaan!

Vaikuttava hiekka-aavikko tosiaankin tuo mieleen valtameren, sen tuoman tunteen äärettömyydestä, tyhjyydestä ja rauhasta jota on vaikea muualta löytää.

Kuuden tuhannen kilometrin pituinen hiekkameri ulottuu kymmenen valtion alueelle.

Lännessä rajana on Atlantin valtameri, pohjoisessa Välimeri ja idässä Punainenmeri.Tunisian pinta-alasta aavikkoa on noin kolmasosa.

Zaafranen telttakylässä herätys on puoli kuudelta aamulla, sillä auringonnousua ei voi jättää väliin.

Pienen hiekkanyppylän päältä näkee hyvin uuden päivän alkamisen ja oranssin hiekan muovaamat dyynit ja laineet.

Pinkin, violetin ja harmaan värisellä taivaalla on kaunis yksinäinen hattara. Miten yksinkertaisuus voi olla niin kaunista.

Täällä on aikaa ajatuksille. Parasta tunnelmassa on hiljaisuus.

Parin päivän Saharan-retkellä ei ehdi matkustaa kamelilla syvälle autiomaahan, missä tunnelma olisi vielä upeampI.

Miltä kuulostaisi hiekkadyyneillä vietetyt häät? Niitäkin järjestetään.

Puolentoista tunnin kamelisafari auringon laskiessa riittää alkuun hyvin, sillä takapuolen ja reisien lihaksia kannattaa treenata useamman päivän retkeä varten.

Toisille kamelin selässä istuminen ja eläimen liikkeiden mukaisesti keinuminen tulee luonnollisesti.

Toiset kokevat olonsa jäykäksi. He puristavat turhaan kaksin käsin puukahvasta pysyäkseen kamelin selässä.

Kamelit ovat hiekka-aavikon Toyota Corolloja, eivät mitään luksusta mutta silti varmaa etenemistä.

Mikäli meno on liian rauhallista, mönkijäsafarit tuovat moottorit ja vauhdin mukaan.

Mönkijää on helppo ohjata hiekkadyyneillä kuten moottorikelkkaa lumella. Ei kannata kivuta liian hitaasti dyyniä ylös, jotta perä ei kaivaudu hiekkaan kiinni.

57-vuotias Mohamed Ben Mohamed asuu Zaafranessa ja elää matkailusta.

Aikaisemmin hän sai elantonsa puuhiiltä tekemällä, mutta nykyään raha tulee kamelisafareiden järjestämisestä.

Hän vie jopa 15 päiväksi turisteja Saharaan. Teltat pystytetään hiekan keskelle, tehdään tulet, syödään hyvin ja tanssitaan nuotion ääressä.

Saharan autiomaa tuo rauhaa ja hyvää mieltä Mohamedille. Siellä ei ole ongelmia kuten kaupungeissa.

Hän vie perheensä erämaahan keväisin muutamaksi kuukaudeksi.

Vaimon lisäksi perheeseen kuuluu kahdeksan tytärtä ja kaksi poikaa, jotka kaikki käyvät koulua.

Mohamed omistaa nykyään 25 taatelipalmua.

EI HUIVIA, EI HUOLIA

Tunisiaa pidetään vapaamielisenä arabimaana. Naiset eivät peitä kasvojaan hunnuilla ja heidän asemansa on parempi kuin monissa naapurimaissa.

Näin sanoo suomalainen matkaopas Marjo Kaafar, 41.

Kaafar on ollut yhdessä tunisialaisen aviomiehensä kanssa 16 vuotta, joista viimeiset neljä hän on asunut Tunisiassa.

- Puolet opiskelijoista on nykyään naisia ja hunnun käyttö kiellettiin 1960-luvulla.

Puolison mukana tulee koko perhe ja niinpä Kaafarkin asuu miehensä perheen kanssa samassa pihapiirissä Soussessa.

- Elämä täällä on yksinkertaisempaa ja leppoisampaa kuin Suomessa. Jäämme loppuiäksemme Tunisiaan.

Tunisia ei tunne työttömyyskorvausta mutta suku ja perhe pitävät huolta jos työt loppuvat.

- Köyhien olot ovat parantuneet ja opetus lapsille on ilmaista. On televisioita, ilmastointia, enemmän autoja, internetiä ja kännyköitä.

- Byrokratia on raskasta. Täytyy olla hieman röyhkeä sekä liikenteessä että virastoissa, Kaafar nauraa.

Kaafarin miespuoliset ystävät ovat aviomiehen tuttuja. Paikallisten miesten kanssa ei voi olla ystävä kuten Suomessa.

Naisten ja miesten maailma eroaa edelleen toisistaan varsinkin vapaa-aikana.

Miehet käyvät ukkokahviloissa ja naiset kyläilevät toistensa luona tai käyvät ostoksilla.

Nuoret tunisialaismiehet tekevät melkein mitä tahansa päästäkseen Eurooppaan.

Siksi yksin liikkuva ulkomaalaisnainen saa varmasti miesten katseet puoleensa kadulla kävellessään.

KEVÄÄLLÄ JA SYKSYLLÄ

Paras aika Saharan-vierailulle on kevät ja syksy. Kesä on tukahduttavan kuuma.

Kesäisin myös sirocco-tuuli voi puhaltaa päiväkausia täyttäen ilman ja keuhkot hienolla hiekalla.

Suurin osa Saharan turisteista osallistuu Pohjois-Tunisian lomakeskusten, kuten Soussen ja Hammametin, matkanjärjestäjien parin päivän retkille.

Omatoiminen bussimatka pääkaupungista Tunisista Douziin kestää kahdeksan tuntia.

Lentäen Tunisista Touzeuriin pääsee tunnissa ja Tozeurista Douziin bussilla parissa tunnissa.

MITÄ MAKSAA?

  • Puolentoista tunnin kamelisafari maksaa 17 euroa (30 dinaaria). Tunnin ympyrälenkki 8,5 euroa.

  • Tunnin mönkijäretki dyyneillä 34 euroa.
  • Kahden päivän Saharan-retki Pohjois-Tunisian lomakeskuksista maksaa noin sata euroa.

  • Viikon kamelisafarin hinnat alkavat 170 eurosta. Pakettiin sisältyvät kaikki ateriat, majoitus teltoissa ja oppaan palvelut.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  7. 7

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  8. 8

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  9. 9

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  10. 10

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. Näytä lisää