Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Unique Lapland tuo talven Helsingin kesään - katso video

Helsingin Kivikossa sijaitseva Unique Lapland talvimaailma tuo talvisen lapin Helsinkiin. IS-TV kävi selvittämässä mistä on kyse.
Kivikossa sijaitseva Unique Lapland pitää sisällään kokonaisen talvimaailman. Valtavassa hallissa on sisällä lunta, jäätä, tonttuja ja jopa joulupukki.

 - Tämähän on vähän sellainen hullu ajatus tuoda Lappi Helsinkiin, ja talvi kesään, toimitusjohtaja Sami Päivike naurahtaa.

Heinäkuisena päivänä ulkolämpötilan ollessa noin +25 astetta, oli kontrasti talvimaailmaan astuessa melkoinen. Pilkkihaalarit päällä ja lämpötila pakkasen puolella, ja vielä keskellä kesää.

Talvimaailmassa suurin osa vierailijoista on Helsinkiin saapuvia risteilyturisteja, joille myydään valmiita ryhmäpaketteja.
Myös yksittäisille vierailijoille on kuitenkin mahdollista päästä näkemään lapin ihmeet.

- Tänä vuonna on käynyt noin 49 eri maasta vierailijoita, Päivike kertoo.

Sisäänpääsylippu kustantaa aikuiselta 32 euroa ja lapselta 28 euroa. Tällä rahalla saa pyöriä talvimaailmassa mielin määrin, ja tavata muun muassa joulupukin ja tontut.

Muita aktiviteetteja talvimaailmassa ovat huskyajelu, hiihto, potkukelkkailu, pulkkamäki ja joulupukin tapaaminen.

Talvimaailma pitää sisällään myös lumihotellin, jossa huoneet ovat lumesta tehtyjä ja sängyt jäästä. Useimmiten niissä kuitenkin käydään vain pikaisella vierailulla ottamassa valokuvia.

Talvimaailmassa on mahdollista vierailla ympärivuoden, mutta Päivikkeen mukaan suurin sesonki on juuri kesällä risteilyturistien saapuessa.

Lumi talvimaailmassa on tykkilunta, mutta jää tuodaan aina lapista asti. Sisällä talvimaailmassa on useita upeita jääveistoksia. Eikä jään sulamisestakaan tarvitse aivan heti huolehtia, sillä lämpötila hallissa on jatkuvasti noin -5 astetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    3. 3

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. 6

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    7. 7

      Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

    8. 8

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    9. 9

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    10. 10

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    3. 3

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. Näytä lisää