Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Allegron miljoonas matkustaja repi maasta yhteensä 760 kiloa

Klassisen voimanoston maailmanmestari Aleksei Kuzmin reissasi perjantaina Pietarista Helsinkiin Allegro-junan miljoonantena matkustajana.
Kuzmin on virallisesti yksi Venäjän vahvimpia miehiä, joten hän sopii enemmän kuin hyvin Venäjän rautateiden julkisuuskuvaan palkittavana matkustajana.

Kuzmin sai Pietarin Suomen-asemalla virallisen todistuksen siitä, että hän on Allegron miljoonas matkustaja. Lisäksi hän sai avoimen menopaluulipun Allegron ykkösluokkaan kahdelle hengelle.

Kuzminia olivat onnittelemassa Venäjän rautateiden varapääjohtaja Mihail Akulov ja VR:n matkustajaliikenteen johtaja Antti Tiitola.

"Minulle tämä on tosin ensimmäinen"

Hieman hämmentyneen oloinen Kuzmin kehui asemalla sujuvasti Allegroa venäläisten tv-kameroiden edessä ja kehotti muitakin matkustamaan junalla Suomeen hänen tapaansa.

- Minulle tämä on tosin ensimmäinen Allegro-matka, Kuzmin tunnusti.

Allegron miljoonantena matkustajana onni potki Kuzminia jo toistamiseen, sillä perjantaisen lipun hän oli saanut niin ikään lahjaksi kiitokseksi urheilusaavutuksistaan.

Maasta nousi yhteensä 760 kiloa

Kesäkuussa Kuzmin voitti voimanoston maailmanmestaruuden Suzdalissa järjestetyissä kisoissa. Hän nosti 83-kiloisten sarjassa yhteensä 760 kiloa.

Voimanoston yhteistulos koostuu jalkakyykystä, penkkipunnerruksesta ja maastavedosta.

Kuzminin maastanoston tulos heinäkuun MM-kisoissa oli puolestaan 312,5 kiloa, mitä kuvailtiin venäläislehdissä fantastiseksi.

Kuzmin on aiemmin tehnyt 12 Venäjän ennätystä ja hän on kolminkertainen Venäjän mestari.

Urheilun ohella Kuzmin on sotilasarvoltaan majuri ja hän työskentelee Venäjän hätätilaministeriössä Leningradin alueen pelastuspäivystyksen johdossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    6. 6

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    7. 7

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    8. 8

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    9. 9

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    6. Näytä lisää