Nestori

Matkat

Valikko

Matkat

Risteilymatkustajien lauantai pilalle – Baltic Princess jäi Turkuun

risteily
Osa laivan potkureista rikkoutui matkalla Turkuun.
Baltic Princess -risteilyaluksen lauantai-illan lähtö Turusta Tukholmaan on peruttu. Noin 1 100 matkustajan viikonloppumatka peruuntui yllättäen iltapäivällä, kun osa laivan potkureista meni rikki.

- Laiva on nyt palaamassa Tukholmasta Turkuun. Matkan aikana puolet laivan potkureista lakkasi toimimasta, Tallink ja Silja Linen viestintäpäällikkö Marika Nöjd kertoi IS:lle ennen kello 17:ää.

Baltic Princess lähestyy Turun satamaa hyvin hitaasti ja oletettu saapumisaika on iltakymmeneltä. Aikataulun mukaan laivan olisi pitänyt olla satamassa kello 19.15.

Seuraavan lähdön oli tarkoitus lähteä kohti Tukholmaa kello 20.15. 

- Laivan kääntöaika on tunnin verran. Nyt seuraava lähtö myöhästyisi ainakin kello 23. Tuota aikaa on mahdotonta kuroa kiinni merellä, Nöjd kertoo.

Nöjdin mukaan lauantai-illan lähtöä odottavia matkustajia on informoitu matkan peruuntumisesta.

- Lähetämme kaikille tekstiviestin tai soitamme heille, Nöjd kertoo.

Laivalla hyvä tunnelma

Baltic Princess saapuu Turkuun noin kolme tuntia aikataulusta myöhässä. Nöjdin mukaan asiakkailla ei ole hätää ja tunnelma laivalla on hyvä.

- Ruokaa ja juomaa riittää kaikille, viestintäpäällikkö vakuuttaa.

Sukeltajat ja korjaajat odottavat Turun satamassa saapuvaa laivaa.

- Heillä on vajaa vuorokausi aikaa korjata potkurit. Emme tällä hetkellä vielä tiedä, mikä vika potkureissa on, Nöjd kertoo.

Baltic Princessin seuraava lähtö on sunnuntaina kello 20.15.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    3. 3

      Poliisi: Yli 10 katsojalle ensiapua MM-Lahden väentungoksessa

    4. 4

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    5. 5

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    6. 6

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    7. 7

      Patrik Laine sai alleen 560-hevosvoimaisen ”pedon” – maksaisi Suomessa lähes 200 000 euroa!

    8. 8

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Perussuomalaisten piirijohtaja valottaa Terhi Kiemungin potkujen taustoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    3. 3

      Poliisi: Yli 10 katsojalle ensiapua MM-Lahden väentungoksessa

    4. 4

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    5. 5

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    6. Näytä lisää